Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnellin (kok.) mukaan ulkopuolisen painostuksen ja hybridivaikuttamisen keskellä tärkein asia Suomen turvallisuuden varmistamisessa on yhtenäisyys.
– Suomen vakavin uhkakuva on yhteiskuntamme sisäinen eripuraisuus ja jakautuminen blokkeihin, Limnell kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Keskustelukulttuuri on siten Limnellin mukaan myös turvallisuuspoliittinen asia suomalaisille.
– Tämä aika korostaa suomalaisten yhtenäisyyttä. Eri mieltä saamme keskenämme olla, mutta toisiamme kunnioittaen ja kunnioittavasti kohdellen.
Limnellin mukaan Venäjä pyrkii hybridivaikuttamisessa yllätyksellisyyteen ja yhdistämään erilaisia vaikuttamisen keinoja. Hän kuvailee, että Suomi ei ole täydellisessä rauhan ajassa.
– Täydellistä rauhantilaa emme Suomessa tällä hetkellä elä, mutta emme ole sodassakaan. Sodan ja rauhan välissä on monia harmaan sävyjä, joissa pyritään epävakauttamaan kohdevaltiota yleensä normaalissa arkipäivässä ja kohdemaan toimiessa normaalein toimivaltuuksin.
– Mitä enemmän hybridivaikuttamisella Venäjä onnistuu hämmentämään, sitä onnistuneempia hyökkäykset ovat. Jatkuva varautuminen ja pään kylmänä pitäminen korostuvat nyt Suomessa.
Sodan kynnyksen alapuolelle jäävällä hybridivaikuttamisella pyritään kansanedustajan mukaan hyödyntämään kohdemaan lainsäädännön heikkouksia. Operaatioilla testataan Limnellin mukaan kohteen valmiuksia vastata vaikuttamiseen.
– Ukrainan sodan lisäksi Venäjä käy parhaillaan hybridisotaa länsimaita – myös Suomea – kohtaan. Venäjän keskeinen narratiivi omille kansalaisille ja koko globaalille pelikentälle on, että se on sodassa länttä uhkaa vastaan. Keinot tässä sodankäynnissä on erilaiset kuin Ukrainassa.
Limnellin mukaan hybridisodankäynnissä vain mielikuvitus on rajana. Hänen mukaansa Venäjän hybridi-iskut ovat merkittävä turvallisuusuhka Suomelle.
– Meidän on syytä olla varuillamme niin fyysisessä kuin kybermaailmassa.
Oman puolustuskyvyn ja Nato-jäsenyyden turvan lisäksi usein unohtuu, ettätärkein asia Suomen turvallisuuden varmistamisessa on se, että me suomalaiset pysymme yhtenäisinä, yhtenä joukkona. Suomen vakavin uhkakuva on yhteiskuntamme sisäinen eripuraisuus ja jakautuminen blokkeihin.
— Jarno Limnell (@JarnoLim) January 12, 2025