Julkinen velka jatkaa kasvuansa ja on viimeisimmän tilastojulkistuksen perusteella jo yli 77 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen julkisen velan bkt-suhde on kasvanut muutamia poikkeusvuosia lukuun ottamatta finanssikriisistä lähtien, jolloin velka oli reippaasti alle puolet nykyisestä.
Velka on tapana suhteuttaa bruttokansantuotteeseen eli kokonaistuotannon määrään siksi, että bkt kertoo maan velanmaksukyvystä. Euromäärät eivät ole kauhean olennaisia, vaikka niitäkin on ajoittain hauskaa kauhistella.
Julkiset taloudet ovat velkaantuneet ympäri maailman, mutta se ei ole hyvä peruste jättää oma takapiha hoitamatta. Voisi jopa sanoa päin vastoin. Mikäli velkakriisi taas kurittaisi Euroopan maita, olisi ilmiselvästi parempi olla vähemmän velkaantuneiden maiden ryhmässä.
Melko yleisesti, ainakin juhlapuheiden tasolla, kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että valtion velkaantuminen pitäisi taittaa. Tulokset ovat olleet kehnoja, koska on haluttu sivuuttaa keskeinen tosiasia. Suomi tottui “Nokia-ajan” hyvään talouskasvuun ja sitä myöten julkiset menot lisääntyivät. Sittemmin Nokian matkapuhelinliiketoiminta on kuopattu ja liiketoiminta muuttunut. Julkisen talouden menot jäivät kasvu-uralle, mutta talouskasvu on hidastunut finanssikriisin jälkeen – toki merkittävästi myös muista syistä kuin Nokiasta johtuen.
Julkisten menojen nopeaa kasvuvauhtia ei siis ole aiemmilla hallituskausilla pystytty patoamaan riittävästi eikä toisaalta olla pystytty luomaan uutta talouskasvua.
Mistä saisimme uutta kasvua Suomeen?
Ennen pandemiaa yrityksillä oli pitkän aikaa hankaluuksia rekrytoida osaavaa työvoimaa. Vallitseva taantuma on vähentänyt tätä pulmaa, vaikkei se olekaan kokonaan poistunut. On ihan normaalia, että taantuma-aikoina työvoiman kysyntä vähenee ja työvoimakapeikot helpottavat.
Kohta talous kuitenkin ampaisee uuteen nousuun ja työvoiman kysyntäkin kääntynee kasvuun. Tämä taas tarkoittaa haasteita osaavan työvoiman rekrytoinnissa. Työurien pidentämisen ja työmarkkinoiden kohtaannon parantamisen lisäksi vaikuttavin keino työvoiman kasvattamiseksi on työperäinen maahanmuutto.
Olisi kovin tärkeää kääntää kaikki kivet, jotta Suomen houkuttelevuutta voitaisiin parantaa ja siten voisimme lisätä kansainvälisiä rekrytointeja. Yksi kiinnostava, uusi ja konkreettinen avaus on Peter Vesterbackan idea opettaa ulkomaisille nuorille Suomea ja houkutella heitä Suomeen opiskelemaan toiselle asteelle ja yliopistoon. Opetus- ja kulttuuriministeriö on ihmeissään ja peloissaan, koska koulutushan maksaa ja kaiken lisäksi maahanmuuttoon kytkeytyvän palvelun tuottaa yksityinen yritys. Tähän voi todeta, että yksi Suomeen noin 16-vuotiaana muuttava, täällä kouluttautuva ja töihin jäävä nuori valtavan arvokas Suomen kansantaloudelle ja yhteiskunnalle laajemminkin.
Nyt olisi erittäin tärkeää, että virkamiehet eivät keksisi byrokraattisia esteitä ja yrittäisi kaikin tavoin jarruttaa uusia ideoita. Päin vastoin virkamiesten tulisi kysyä: kuinka voimme auttaa ja viedä eteenpäin hyviä ideoita – vaikka yhteistyössä.
