Esteaitaa itärajalla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suurlähettiläs IL:lle: Tätä tarkoitin itärajan linnoittamisella

Mikko Hautalan mukaan suojat ja asemat nostaisivat kynnystä hyökätä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Washingtonin-suurlähettikäs Mikko Hautala pohti Suomen Kuvalehdessä julkaistussa kirjoituksessaan itärajan linnoittamista.

Hautalan mukaan linnoittaminen voisi vahvistaa Suomen puolustusta. Hän avaa Iltalehdelle tarkemmin ehdotustaan.

– Linnoittaminen tarkoittaa ennen kaikkea todennäköisissä toimintasuunnissa tapahtuvien puolustuksellisten asemien valmistelua. Siihen kuuluu tietysti kalustoa suojaavia rakenteita, henkilöstöä suojaavia rakenteita ja taisteluasemia, hän kertoo IL:lle.

Ukrainan sota on suurlähettilään mukaan osoittanut, että linnoittaminen on tärkeää nykyaikaisessakin sodankäynnissä.

– Kysehän ei ole mistään yksittäisestä autuaaksi tekevästä asiasta, vaan kyse on ennen muuta kokonaisuudesta. Siihen liittyvät tietysti sulutteet eli miinoittaminen ja muu epäsuora tuli.

Hautala kertoo, että linnoittaminen vie aikaa ja resursseja. Siksi suojien ja asemien tekeminen olisi hänen mukaansa viisasta aloittaa jo rauhan aikana.

– Sekin on Ukrainassa nähty, että jos kuukausia ehditään linnoittaa, niin niistä on hyvin vaikea mennä läpi. Se ongelma on tietysti tuollaisissa konflikteissa usein, että jos ei ole aikaa, niin ei ole aikaa.

Linnoitteilla olisi Hautalan mukaan ennaltaehkäisevä vaikutus.

– Sehän ei provosoi ketään. Linnoite ei voi kenenkään alueelle hyökätä. Se lisää turvallisuutta ja nostaa kynnystä, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)