Liikenteessä sattuu päivittäin useita kolareita, joista valtaosa on vältettävissä oikeanlaisella ajotavalla ja varovaisuudella, POP-vakuutus kertoo.
Vaikka kolareita tapahtuu, johtaa kolari matkan katkeamiseen huomattavasti harvemmin kuin esimerkiksi moottorivika tai käynnistysongelmat. Vakuutusyhtiön mukaan noin joka 20. vakuutuksenottaja ajaa kolariturvasta korvattavan vahingon vuotta kohden.
Tässä yhteydessä kolariksi luokitellaan törmäys toiseen ajoneuvoon, tieltä ulosajo, eläintörmäys tai pysäköintivahinko.
Helsingissä sattuu eniten kolarivahinkoja vahinkokannan kokoon suhteutettuna. Lähes 25 prosenttia enemmän kuin tilaston muissa kaupungeissa keskimäärin. Helsinkiläisistä kolariturvaa käyttää noin joka neljästoista vakuutuksenottaja per vuosi. Espoossa ja Vantaalla asuville sattuu noin 15 prosenttia vähemmän vahinkoja kuin Helsingissä asuvilla.
– Huomionarvoista on, että POP-vakuutuksen datan mukaan myös Lahdessa ja Keravalla sattuu suhteessa yhtä paljon vahinkoja kuin Espoossa ja Vantaalla. Tätä selittänee työmatkaliikenne pääkaupunkiseudulle, POP-vakuutuksen korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta kertoo tiedotteessa.
Vakuutusyhtiön varkaustilastojen perusteella Kerava on auton omistajan painajainen. Keravalaiset eivät kuitenkaan pääse juhlistamaan kolaritilastojen valossakaan. Keravalla sattuu nimittäin noin 30 prosenttia enemmän kolarivahinkoja kuin esimerkiksi tilaston vertailukaupungissa Jyväskylässä.
– Kerava on asukasluvultaan melkein neljä kertaa pienempi kaupunki kuin Jyväskylä, mutta tässä tapauksessa asukaslukumäärän lisäksi myös sijainnilla näyttäisi olevan väliä, eli Keravalta on todennäköisesti paljon työmatkaliikennettä pääkaupunkiseudulle, jonka vuoksi myös kolareita tapahtuu enemmän, Lehmusvirta pohtii.
Toisaalta Hyvinkäällä ja Lohjalla vahinkomäärät ovat noin 18 prosenttia pienempiä kuin Keravalla, vaikka kyseiset kaupungit sijaitsevat myös pääkaupunkiseudun tuntumassa.
Tietyt merkit korostuvat kolaritilastoissa
Erityisesti Mercedes Benzin, BMW:n ja Audin omistajien kannattaa vakuutusyhtiön mukaan kerrata, miten toimia kolaritilanteissa, sillä nämä merkit löytyvät kolaritilaston kolmen kärjestä. Viiden kärkeen mahtuivat myös Mitsubishi ja Mazda.
Myös kuskin iällä on merkitystä kolaritilastoja tarkastellessa ja lopputulemana: mitä nuorempi kuski, sitä todennäköisempää on vahingon sattuminen.