Liikennettä Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Takatalvi iskee: Varoitus huonosta ajokelistä

Lunta voi kertyä jopa 15 senttimetriä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lumisateet vyöryvät Suomen ylle torstaina ja perjantaina, sääpalvelut Foreca ja Ilmatieteen laitos ennustavat.

Vielä torstaiaamuna on monin paikoin päästy nauttimaan aurinkoisesta säästä. Päivän edetessä on kuitenkin tiedossa muutos.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Päivällä sateita alkaa levitä jo maan länsiosaan. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat osin rännäksi ja vedeksi. Perjantain vastaisen yön aikana matalapaineen keskus ja siihen liittyvä sadealue liikkuvat maan etelä- ja keskiosan yli kohti itää. Maan etelä- ja keskiosan sateet ovat olomuodoltaan suureksi osaksi lunta, mutta muuttuvat etenkin lännessä ja etelässä osin rännäksi ja vedeksi, Forecan meteorologi Joanna Rinne ennustaa blogissa.

Myös pohjoisessa tulee vähäisempiä lumisateita.

– Perjantaiaamuna maa on monin paikoin valkea maan etelä- ja keskiosassa. Torstain ja perjantain aikana lunta sataa maan etelä- ja keskiosassa laajalti 5–10 senttimetriä, lännessä enimmillään jopa 10–15 senttimetriä. Satanut lumi ja maassa oleva sohjo heikentävät ajokeliä. Vaikka suuresta osasta maan etelä- ja keskiosaa sadealue väistyy jo perjantaiaamuksi tai aamun kuluessa, maan itäosasta, etenkin Pohjois-Karjalan tienoilta, viimeiset lumisateet väistyvät vasta perjantai-iltana, Rinne sanoo.

Paikalliset lumikuurot jatkuvat myös perjantaina. Viikonloppuna sateet jatkuvat.

– Räntä- ja lumisateita tulee suuressa osassa maata, etelässä sateita tulee myös vetenä, Rinne kertoo.

Lumi- ja räntäsateiden vuoksi autoilijoita varoitetaan heikosta ajokelistä torstaina ja perjantaina.

Takatalvi on ennusteiden mukaan jäämässä kuitenkin lyhytkestoiseksi. Ennusteiden mukaan sää alkaa lämmetä jälleen viikonlopun jälkeen. Ensi viikolla ulkolämpötilat voivat nousta jopa 15 celsiusasteeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS