Tummia pilviä taivaalla sateen jälkeen Espoossa 29. kesäkuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tällainen on loppukesän sää – ”yllätys oli ensimmäinen reaktio”

Vuodenaikaisennuste povaa Suomeen pitkää kesää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut tuoreen kolmen kuukauden vuodenaikaisennusteen elo–lokakuun jaksolle, kertoo Foreca.

Suomeen ennuste povaa tavanomaista lämpimämpää, laajalti tavallista vähän sateisempaa jaksoa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Mielenkiintoinen ennuste – ennen kaikkea siis yllättävä. Yllätys oli ensimmäinen reaktio tästä ennusteesta, kun katsoi lämpötilan poikkeamaa. Ennusteessa lähes koko Eurooppa on selvästi tavanomaista lämpimämpi. Eli pitkä kesä näyttäisi tulevan tämän ennusteen perusteella, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas toteaa.

Vuodenaikaisennusteen mukaan elo-lokakuun jaksosta tulee 0,5-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Maan eteläosassa poikkeama on suurin, 1-2 astetta tavallisesta.

–Tämän ennusteen perusteella on hyvä todennäköisyys, että kesästä tulisi Suomessakin pitkä. Syyspuolellakin olisi mahdollisesti lämpöä, sillä missään Suomen lähettyvillä ei ole ennusteessa kylmää poikkeamaa. Tässä tapauksessa ei näy kunnon pitkiä kylmänpurkutilanteita, Mäntykannas kertoo.

– Yksittäisen kuukauden säähän ei kuitenkaan voi ottaa kantaa, vaan tässä näkyy nyt kolmen kuukauden ennustettu keskiarvo.

Sademäärästä ennuste povaa tavanomaista suurempaa tai paikoin tavanomaista.

– Voi olla myös niin, että jos ilma on lämmintä loppukesästä ja alkusyksystä, niin tuleekin keskikesän tapaan runsaita kuurosateita. Ukkoskausikin voi olla pitkä, sekin voi nostattaa sademäärää. Tässä on monta eri mahdollisuutta, jotka voivat johtaa tavanomaista sateisempaan tilanteeseen Suomessa, Mäntykannas toteaa.

– Positiivista tässä elo–lokakuun ennusteessa on se, että vaikka koko Eurooppa hohkaa tavanomaista lämpimämpänä, niin ei olisi mitään äärimmäistä kuivuutta tulossa. Lämpö tulee sateiden kera. Se tekee hyvää luonnolle ja vähentää maastopalojen riskiä merkittävästi, hän jatkaa.

Jakson aikana on odotettavissa niin viileämpiä ja sateisia kuin lämpimämpiä ja poutaisempia jaksoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS