Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja John Kirby sanoi eilen, että pohjoiskorealaisia sotilaita on itäisellä Venäjällä tällä hetkellä ainakin 3000. Arvioiden mukaan Pohjois-Korea olisi lähettämässä Venäjälle noin 10000-12000 sotilasta.
The Financial Times -lehden mukaan pohjoiskorealaiset ovat osa 12000 hengen joukkoa, jonka tarkoitus on vallata Ukrainan osittain miehittämää Kurskin aluetta takaisin.
Pohjoiskorealaiset pyritään lehden mukaan esittämään burjatialaisina ja jakutialaisina, ovathan siperialaisvähemmistöt muodostaneet jo muutenkin suhteettoman suuren osan Venäjän Ukrainassa taistelevista joukoista.
Pohjoiskorealaisten joukko sinänsä luultavasti ei riitä kääntämään sodan kulkua, mutta se voi helpottaa Venäjän miespulaa ja sitä kautta aiheuttaa uusia ongelmia Ukrainalle, arvioi RUSI-ajatushautomon tutkija ja maasodankäynnin asiantuntija Jack Watling. Suuremmat Venäjän voitot vaatisivat uutta mobilisaatiota.
– He voivat olla kohtalaisen yhtenäisiä. Heillä voi olla suhteellisen hyvä taistelutahto. He saattavat pystyä toimimaan tasolla, joka venäläisille on ollut vaikea saavuttaa. Rima sille, että on parempi kuin venäläiset tällä hetkellä, on kuitenkin aika matala, sanoo Watling pohjoiskorealaisista.
Venäjä törmää oletettavasti komento- ja koordinaatio-ongelmiin pohjoiskorealaisten kanssa. Watling kuitenkin huomauttaa, että venäläisillä on kokemusta operaatioiden ja joukkojen johtamisessa Syyrian sisällissodassa, mikä antaa Moskovalle mallin, jonka päälle rakentaa.
Pohjois-Korea mainostaa kansanarmeijaansa yhtenä maailman suurimmista, mutta samalla se on hyvin heikosti koulutettu.
Venäjälle on sen sijaan lähetetty Pohjois-Korean 11. armeijan alainen, rynnäkköjoukkoina tunnettu eliittiyksikkö.
– Nämä eivät ole tavallisia pohjoiskorealaisia sotilaita, joista suurin osa ei ikinä saa kunnollista taistelukoulutusta, kertoo vanhempi tutkija Go Myong-hyun Etelä-Korean kansallisen turvallisuuden instituutista.
– Kyse on hyvin varustetusta ja koulutetusta kevyen jalkaväen osastosta.
Sisäinen ongelma saada väkeä rekrytoitua armeijaan edes suurilla palkkioilla on saanut Venäjän vahvistamaan joukkoja ulkopuolelta.
– Pohjois-Korea on Venäjän uusi paras ystävä, eräs lännen tiedusteluviranomainen kuvailee FT:lle.
Pohjoiskorealaisten sulauttamisessa venäläisjoukkoihin on kuitenkin Pjongjangin kannalta yksi suuri haaste. Suljetussa diktatuurissa kasvaneet sotilaat tulevat altistumaan vaikutteille, joilta heitä aiemmin on kiivaasti ”varjeltu”.
YK:n pakoteasiantuntija ja Pohjois-Koreaan erikoistunut Hugh Griffiths sanoo France24:lle, että koska pohjoiskorealaisia ei kyetä pitämään eristyksissä venäläissotilaista, tällä tulee olemaan heidän maailmankuvaansa perustavanlaatuinen vaikutus.
Griffithsin mukaan pohjoiskorealaiset tulevat näkemään, mistä heille on valehdeltu ja ensimmäinen kupla, joka puhkeaa on propagandaväite Pohjois-Korean armeijan voittamattomuudesta, kun Ukrainan pommit satavat niskaan.
– He tapaavat venäläisiä, joilla on asteen verran korkeampi elintaso, ja joilla on puhelimet ja pääsy sosiaaliseen mediaan, kuten Telegramiin, sanoo Griffiths, ja lisää, että jo pelkkä venäläinen savuke on pohjoiskorealaiselle luksustuote.
Pohjoiskorealaisia tullaan käyttämään Griffithsin mukaan tykinruokana ja Venäjää tuskin kiinnostaa heidän selviytymisensä, myöskään perustarpeiden kuten ruoan ja juoman osalta. Tästä saatiin jo esimerkki, kun ryhmä pohjoiskorealaisia jätettiin harjoitusleirin päätteeksi metsään keskenään ilman ruokaa.
– Kun he tajuavat, että ovat saaneet vain menolipun, se tulee johtamaan karkaamisiin ja loikkaamisiin, Griffiths arvioi.
Ukrainan kerrotaan jo tehneen koreankielisen videon, joka on suunnattu pohjoiskorealaisille sotilaille. I want to live (Haluan elää) -projekti kehottaa pohjoiskorealaisia antautumaan ja näyttää ukrainalaisen sotavankileirin olosuhteita, jossa tarjolla on muun muassa mukavat sängyt ja kolme ateriaa päivässä.
Diktaattori Kim Jong-un saattaakin kohdata Venäjällä yhden ”pahimmista peloistaan”, joka Chatham Housen Korea-tutkijan Edward Howellin mukaan on kansalaisten loikkaaminen. Loikkarit rapauttavat koko hänen hallintonsa legitimiteettiä.
Howell toteaa France24:lle, että loikkaamisen alkukipinä syttyy yleensä siitä, kun pohjoiskorealainen ymmärtää syötetyn kuvan ulkomaailmasta olleen täysin väärä.
Venäjälle lähetetyt joukot ovat Howellin mukaan tarkoin valittuja ja luultavasti nuoria, jotta he mukautuvat parhaiten Kimin määräyksiin. Pohjois-Korea myös langettaa loikkareille kuolemantuomiot. Siltikään loikkaamisia ei voida sulkea poiskaan, Howell arvioi.
Hänen mukaansa Kim on luultavasti puntaroinut sotilaidensa lähettämistä myös loikkaamisriskin kannalta. Hyödyt nähdään kuitenkin suuremmiksi. Kansainvälisesti eristetty Pohjois-Korea toivoo Venäjältä vastalahjaksi ruokaa, rahoitusta, sotilaallista tukea ja teknologiaa.
– Mielestäni kyse on virhearviosta. Lopputulos ei ole miltään osin hyvä, ei Kimille, eikä [Vladimir] Putinille, Griffiths sanoo.
– Pohjois-Korean tavoite joukkojen lähettämisessä on loppujen lopuksi varmistaa se, että jos Korean niemimaalla syntyisi konflikti, Venäjä pitäisi Pohjois-Korean puolta. Tällä olisi dramaattinen vaikutus mahdollisen sodan kulkuun alueella, tutkija Go Myong-hyun kommentoi FT:lle.
Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin totesi eilen mediatilaisuudessa, että pohjoiskorealaisten sekaantuminen taisteluihin Ukrainan sodassa on ”erittäin vakava asia”, jolla on vaikutuksia paitsi Euroopassa myös indopasifisella alueella.