Ukraina on ottanut käyttöön uuden meridroonin, joka on tiettävästi rakennettu vesiskootterin runkoon. Asiaa kommentoi merisodankäynnin asiantuntija H I Sutton kirjoituksessaan.
Viime kuussa Istanbulin lähellä sijaitsevalle rannalle ajautui aseistettu vesiskootteri, jonka on arveltu olleen ukrainalaista tekoa. Tuolloin drooni oli tavallinen vesiskootteri, johon oli kiinnitetty kamera ja ammuslaatikoita.
Viimeaikaiset iskut Krimin niemimaalle ovat paljastaneet, että Ukraina on kuitenkin kehittänyt vesiskootteri-droonia pidemmälle. Uudesta droonista on myös saatu ensimmäistä kertaa kuvamateriaalia.
Sutton kutsuu uutta meridroonia toisen sukupolven edustajaksi.
Uusi drooni on kuvien perusteella huomattavasti kulmikkaampi kuin edeltäjänsä, ja muistuttaa vähemmän perinteistä vesiskootteria. Se näyttää olevan varustettu sekä infrapuna- että elektro-optisella kameralla, joka on asennettu suunnilleen siihen, missä ohjaustanko normaalisti olisi.
Droonin takaosaan on taas asennettu pieni masto, jonka kärjessä on tutka. Toistaiseksi ei ole tietoa, voidaanko antenni vetää tarvittaessa droonin sisään tutkajäljen pienentämiseksi.
Suttonin mukaan on mahdollista, että mastossa sijaitsee myös Starlink-antenni.
Siitä ei ole myöskään tietoa, käytetäänkö droonia tiedusteluun vai muihin tarkoituksiin. Droonin keulassa oleva uloke kuitenkin puhuu sen puolesta, että drooniin voitaisiin tarvittaessa asentaa sytytin taistelukärkeä varten.
Sutton toteaa, että uutta droonia on käytetty ainakin perjantain ja lauantain välisenä yönä iskussa Krimin niemimaalle.
***UPDATE***
Here-> https://t.co/RGNuv3nbLe#Ukraine’s second generation weaponized jet ski USV used in attacks on #Russian facilities in Crimea the night before last.Note the radar #OSINT pic.twitter.com/rISaH9gf1x
— H I Sutton (@CovertShores) August 18, 2024