Pohjois-Koreassa lasten kesäleirillä päivät ovat pitkiä, täynnä propagandaa, eikä ruokaa ole riittävästi.
Näin olosuhteita kesäleirillä kuvailee CNN:n haastattelussa 25-vuotias Juri Frolov. Hän osallistui Pohjois-Korean järjestämälle kesäleirille Songdowonissa vuonna 2015.
Frolov kertoo olleensa aina kiinnostunut Pohjois-Koreasta. Yläasteikäisenä hän liittyi uteliaisuudesta Pohjois-Koreaa käsittelevään sosiaalisen median ryhmään, jonka kautta hän sai mahdollisuuden osallistua leirille.
15 päivän mittainen kesäleiri maksoi hänen mukaansa noin 500 dollaria.
Leirillä oli nuoria muun muassa Laosista, Nigeriasta, Tansaniasta ja Kiinasta. Ulkomailta tulleet eivät kuitenkaan saaneet Frolovin mukaan olla juuri lainkaan tekemisissä paikallisten nuorten kanssa.
Leirillä oli hänen mukaansa tavanomaisten kesäaktiviteettien lisäksi myös valtavasti propagandaa. Frolov kertoo, että nuoret joutuivat heräämään kuudelta aamulla kiillottamaan Pohjois-Korean entisten diktaattoreiden, Kim Il-sungin ja Kim Jong-ilin patsaita.
Lisäksi nuoret pakotettiin pelaamaan pohjoiskorealaisia tietokonepeliä. Pelissä tarkoituksena oli tuhota Valkoinen talo panssarivaunulla.
Arki leirillä sisälsi myös paljon liikuntaa, joka oli Frolov mukaan pakollista kaikille. Sairastuminen ei riittänyt syyksi jättää aamuliikuntaa väliin.
Hän kertoo laihtuneensa 15 päivän aikana viisi kiloa. Frolovin mukaan leirillä tarjoiltiin ruuaksi lähinnä vain riisiä, perunoita ja leipää, minkä vuoksi hän kertoo olleensa äärimmäisen nälkäinen palattuaan Venäjälle.