Tallinnassa keskustan tuntumaan rakennettavan Talsinki-korttelin asuinpinta-alasta on myyty jo lähes puolet.
Ostajia on Viron lisäksi muun muassa Suomesta, Ruotsista, Sveitsistä, Espanjasta, Japanista ja Yhdysvalloista. Suurimman yksittäisen kaupan arvo on tähän mennessä ollut 4,5 miljoonaa euroa.
Tallinnan sataman ja vanhankaupungin välissä sijaitsevan Talsinki-korttelin asuinrakennusten rakentaminen on käynnistynyt lokakuussa. Kiinteistökehittäjä US Real Estaten mukaan alueelle suunnitellusta asuinpinta-alasta on tässä vaiheessa myyty 49 prosenttia. Merelliseen kaupunkikortteliin valmistuu yhteensä 138 asuntoa.
Asuntojen lisäksi kortteliin rakennetaan korkeatasoisia toimistotiloja, hotelli, ravintoloita, hyvinvointipalveluita, spa- ja liikuntatiloja sekä venesatama.
Palveluiden ja toimintojen sijoittaminen lähelle toisiaan tekee arjesta sujuvampaa ja säästää aikaa asioille, jotka tekevät elämästä merkityksellistä. Kortteli valmistuu vaiheittain vuosina 2028–2029.
– Olemme Rotermannin kehittäjinä nähneet, kuinka kokonaisen kaupunkiympäristön uudistaminen kasvattaa alueen houkuttelevuutta ja kiinteistöjen arvoa. Rotermannissa on vuokratuottojen rinnalle tullut vuosien mittaan kiinteistöjen arvon moninkertaistuminen. Uskon, että Talsinki-korttelin ainutlaatuinen sijainti meren äärellä ja kokonaisvaltainen elinympäristö tarjoavat vastaavaa potentiaalia, kertoo korttelia kehittävän US Real Estaten omistaja Urmas Sõõrumaa tiedotteessa.
Talsinki on herättänyt kiinnostusta myös Suomessa, ja US Real Estate aikoo jatkossa vahvistaa hankkeen tunnettuutta ja asemaa Suomen markkinoilla. Sõõrumaan tavoitteena on, että Helsingin ja Tallinnan yhteyttä jo nimessään ilmentävään kortteliin muodostuu myös elinvoimainen suomalaisyhteisö.
Talsingin asuntoja ovat ostaneet virolaisten lisäksi suomalaiset, ruotsalaiset, espanjalaiset, sveitsiläiset, japanilaiset ja yhdysvaltalaiset ostajat. Suurimmassa tähänastisessa asuntokaupassa ostaja hankki yhteensä 447,3 neliömetriä asuinpinta-alaa 4,5 miljoonalla eurolla. Kaupan keskimääräinen neliöhinta oli noin 10060 euroa.
US Real Estaten toimitusjohtajan Kaarel Loigun mukaan kansainvälinen ostajakunta osoittaa, että Tallinna kiinnostaa korkeatasoista asumista ja sijoituskohteita etsiviä ostajia yhä laajemmin myös Viron ulkopuolella.
Kaupungin kansainvälistä vetovoimaa on vahvistanut muun muassa Viron menestyksekäs teknologiasektori.
Viro kuuluu asukaslukuun suhteutettuna maailman kärkimaihin miljardin dollarin arvostuksen saavuttaneiden kasvuyritysten eli yksisarvisten määrässä. Tilastojen mukaan lähes kolmannes maan startup-yritysten työntekijöistä on ulkomaiden kansalaisia.