Rintamamiestalon remontointia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Taloremontista riita – Talsa: Omistajille 170000 euron kulut

Tilaaja vaati oikeusteitse korvauksia 72 virheestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Omakotitalon remontista aiheutui valtava oikeusriita, kertoo Taloussanomat.

Vuonna 1998 valmistunut 350-neliöinen talo remontoitiin laajasti: kaikki pinnat purettiin ja uusittiin ja myös talotekniikka remontoitiin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Pariskunta ajatteli töiden kestävän pari kuukautta, mutta perusteellisessa remontissa meni noin kahdeksan kuukautta. Urakoitsija laskutti tuntiveloitukseen perustuen töistä noin 200 000 euroa.

Remontista ei ollut tehty kirjallista sopimusta. Töistä sovittiin suullisesti sitä mukaa kun ne etenivät. Kantaja oli kuitenkin useita kertoja esittänyt kirjallisen sopimuksen laatimista.

Työmaalla noudatettiin remonttikohteissa hyväksi todettua tapaa, jonka mukaan urakoitsija suosittaa tilaajalle tekijöitä ja tilaaja hankkii sopimussuhteessa olevia yrittäjiä kuten LVI-, sähkö- ja lattiapäällysteyrittäjiä.

Omistajien mielestä työt etenivät hitaasti, ja he keskeyttivät lopulta remontin. Työn jälkikään ei tilaajia tyydyttänyt.

Ennen kuin kiista meni käräjäoikeuteen, urakoitsija haki sovintoa ja teki kuusi sovintotarjousta. Viimeisen hän teki noin puoli vuotta ennen oikeuskäsittelyä, ja se olisi merkinnyt noin 15 000 euron hyvitystä omistajille. Omistajat olisivat olleet valmiit sovintoon, jos urakoitsija olisi hyvittänyt 65 000 euroa.

Omistajat vaativat löytämistään 72 virheestä noin 230 000 euron vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja urakoitsijalta. Käräjäoikeus piti oikeudenkäyntiä kuitenkin perusteettomana ja turhana.

Tuomion mukaan tilaajilla ei ollut oikeutta purkaa sopimusta viivästyksen perusteella eikä silläkään perusteella, että urakkaa ei olisi luovutettu kohtuullisessa ajassa.

Tilaaja menetti oikeutensa vedota osaan virheistä myöhästyneen reklamaation vuoksi ja siksi, että työn oli tehnyt joku toinen yrittäjä kuin urakoitsija, todetaan tuomiossa.

Pariskunnan on maksettava riidan 170 000 euron oikeudenkäyntikulut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS