Nobel-palkittu taloustieteilijä Bengt Holmström arvostelee suomalaista yhteiskuntaa liiasta valtiokeskeisyydestä.
– Olemme liian riippuvaisia yhteiskunnasta, joka on tunkeutunut liian syvälle ihmisten elämään. Tällainen ei tuo ihmisten elämään merkitystä, vaan kasvavaa tarvetta ulkoistettuun huolenpitoon, hän sanoo Kauppalehden haastattelussa.
Helsingissä vieraileva taloustieteilijä kertoo kantavansa huolta valtion velkaantumisesta.
– Näin hitaan kasvun ja kasvavan velan yhdistelmä on vakavasti otettava huolenaihe ja surullisin polku olisi se, että heräisimme toimintaan vasta pakosta, hän sanoo.
Valtiovarainministeriö laski viime viikolla, että valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden alijäämät repeävät lähivuosina 14–15 miljardiin euroon vuodessa.
– Suomalaisten riippuvuus valtion tuutista arveluttaa minua eniten, koska ihmisiltä on varastettu osa vastuuntunnosta. Olemme riippuvaisempia valtiosta kuin kanssaihmisistä, vaikkei valtion pitäisi aina orkestroida ja häärätä pomona joka paikassa.
Bengt Holmströmin mukaan suomalaisten elämä on monin tavoin turvattua, mutta järjestelmä rakentuu valtion kasvavan huolenpidon varaan. Tästä on tullut ongelma, joka näkyy vaikkapa kasvavana valtionvelkana ja kohoavina korkomenoina.
– Olemme riippuvaisia valtiosta, mutta emme enää niin riippuvaisia toisistamme. Tyytyväisyys omaan elämään syntyy siitä, että kantaa vastuuta itsestä ja ratkaisee omia ongelmiaan.
– Valtion ottama, kanavoima ja antama raha ei todellakaan ole sama kuin itse tienattu raha, Holmström toteaa.
Totta joka sana. Tästä syystä olemme mm. @kokoomus johdolla tehneet ”Reilumman kilpailu Suomi”- ohjelman, jossa monopolien ja monopolimaisesti toimivien alojen kilpailua lisätään. Enemmän kilpailua ja vähemmän valtiota. https://t.co/Mfi1lNrHrA
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) March 29, 2023