Suomen talous on alkanut osoittaa elpymisen merkkejä, mutta työmarkkinat reagoivat viiveellä. Työttömyys on yhä nousussa, ja avoimien työpaikkojen määrä on laskenut merkittävästi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi, että suhdannekäänteen vaikutuksia työllisyyteen saadaan vielä odottaa.
– Vaikka Suomen taloudesta on kuultu onneksi jo myönteisempiä uutisia, eivät haasteet ole ohi. Työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin viiveellä, joten ei yllätä, että työttömyys jatkaa toistaiseksi nousussa. Parempia aikoja jouduttaneen odottamaan ensi vuoteen.
Vuodentakaiseen verrattuna työllisyys laski ja työttömyys nousi syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan työllisenä oli 2 574 000 henkeä eli 54 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömänä oli 227 000 henkeä eli 30 000 viimevuotista enemmän.
Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille oli syyskuussa 76,4 prosenttia. Perinteisempi 15–64-vuotiaiden trendilukema oli 71,9 prosenttia. Työttömyysasteen trendi nousi syyskuussa 8,4 prosenttiin. Edellisen kerran työttömyysasteen trendi on ollut samoissa lukemissa vuoden 2018 tammikuussa.
– Kiistatta työttömyys alkaa olla jo kohtalaisen iso ongelma Suomessa. Samaan aikaan pätee, että työllisyys on pysynyt pitkään jatkuneesta kehnosta suhdannejaksosta huolimatta korkealla. Keskeinen taustatekijä on poikkeuksellisen vahvana jatkunut työperäinen maahanmuutto, joka on tukenut työvoimaa vaikeuksista huolimatta, toteaa Appelqvist tiedotteessa.
Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk sanoo, että työttömyys näyttää kasvavan vuoden loppua kohden. Syinä ovat muun muassa heiveröinen talouskasvu ja rakentamisen heikko tilanne.
– Työmarkkinoiden kehitys näyttää mukailevan sitä, mitä syksyn talousennusteessa arvioimme. Työttömyys nousee loppuvuotta kohden, koska talouskasvu on vielä vähäistä ja rakentamisen tilanne pysyy heikkona ensi vuoden puolelle saakka, Busk kertoo tiedotteessa.
Etenkin naisten työllisyys on laskenut, ja toimialoista erityisesti kaupan alalla työllisyys vähenee. Heinä-syyskuussa kaupan alan työlliset vähenivät 11 000:lla vuoden takaiseen verrattuna. Buskin mukaan tämä kertoo siitä, että yksityisen kulutuksen kehitys on yhä heikkoa.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin syyskuussa 29 700. Kokonaisuudessaan syyskuussa oli avoimena 56 200 työpaikkaa, mikä on peräti 53 100 vähemmän kuin vuosi sitten.
– Avoimien työpaikkoja alhainen taso kertoo pitkittyneestä heikosta suhdannejaksosta, joka on hyydyttänyt työvoiman kysynnän. Yritykset pyrkivät mahdollisuuksien mukaan pitämään kiinni työvoimastaan, mutta uusien rekrytointien kanssa ollaan varovaisia, niin kauan kuin myönteinen suhdannekäänne on enemmänkin ekonomistiennusteiden lupaus kuin todellisuutta yritysten arjessa, Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist sanoo.