Arvolisäveron nosto 14:sta prosentista 18 prosenttiin toisi valtiolle jopa 800 miljoonan euron lisätulot. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Taloustieteilijät USU:lle: Ruoan arvonlisäveron nostaminen yksi sopeutuskeino

Näin arvioivat kolme taloustieteilijää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus etsii vähintään miljardin euron lisäsopeutuksia eikä ole sulkenut pois veronkiristyksiä.

Työn ja talouden tutkimus Laboren johtaja Mika Maliranta sanoo Uutissuomalaiselle, että ruoan arvolisäveroa nostamalla olisi saatavissa suuria summia lisää verotuloja, joilla voisi paikata julkisen talouden alijäämää.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Aki Kangasharjun mukaan arvonlisäverojen nostaminen voisi olla ensimmäisenä listalla, jos veroja on pakko nostaa.

– Me taloustieteilijät ehdotamme yleensä, että kaikki poikkeukset pitäisi saada pois, jotta verotus olisi yksinkertaista eikä vääristäisi toimintaa. Ruoan arvonlisäveron nostaminen tulisi kyseeseen tällä perusteella, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

Suomen Pankin Essi Eerolan mukaan veronkorotuksia kannattaa kohdistaa niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa talouskasvulle tai työllisyydelle. Arvonlisävero on tällainen laajapohjainen vero.

Valtiovarainministeriön viime vuoden maaliskuussa julkaiseman verokartoituksen mukaan elintarvikkeiden ja ravintoloiden ruokapalveluiden arvonlisäverokannan nostaminen nykyisestä eli 14:sta 15 prosenttiin toisi valtiolle lisää verotuloja noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Arvolisäveron nosto 18 prosenttiin toisi jopa 800 miljoonan euron lisätulot.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi Talouselämälle 11.12.2023, että ruoan arvonlisäveron korottaminen voisi olla huhtikuisen hallituksen kehysriihen yksi keino saada lisätuloja valtiolle.

– Sopeutustarpeet ovat niin suuria, että meidän täytyy olla valmiita tarkastelemaan myös veroratkaisuja, hän totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)