Alexander Ehrnrooth, suomalainen talousvaikuttaja ja muun muassa Virala-yhtiön omistaja, uskoo, että perintöveron poisto voisi vauhdittaa Suomen talouskasvua. Ehrnrooth kommentoi asiaa Talouselämän haastattelussa.
– Mikä oli se tapa, jolla Ruotsi vaurastui? Se oli perintöveron poisto. Meidän ei tarvitse keksiä uusia kikkoja. Ruotsissa yksityishenkilöiden varallisuus on neljä kertaa suurempi henkeä kohden kuin Suomessa, minkä lisäksi siellä on merkittäviä sijoitusyhtiötä, Ehrnrooth toteaa
Ruotsissa perinnöstä maksetaan veroa vasta omaisuutta myytäessä.
Ehrnroothin mukaan Suomessa varallisuuden kertyminen on vaikeaa ja verotusta on viime vuosina kiristetty merkittävästi. Hän katsoo, että perintöveron poisto kannustaisi suomalaisia sijoittamaan, vaurastumaan ja luomaan uusia yrityksiä.
Perintöverolla kerätään vuosittain noin 1,2 miljardia euroa. Ehrnrooth ehdottaa korvaavaksi toimenpiteeksi listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennusten poistamista ja yhteisöveron korotusta.
– Koko ajan puhutaan, miksi pörssi ei ole elinkelpoinen. Eihän sinne kannata tiettyjen yritysten mennä, kun pörssiyhtiöiden osinkoja verotetaan kalliimmin. Poistetaan tämä ja lasketaan pääomaverokannat vaikkapa 28, 29 tai 30 prosenttiin.
– Suomessa on ollut pitkään alhaisin yhteisöverokanta ja Suomen talouskasvu on ollut heikointa koko Pohjoismaista. Ehkä yhteisöverokantakilpailu ei ollut se tapa, jolla Suomi kasvaa. Yhteisöverokanta voitaisiin nostaa 20 prosentista 22 prosenttiin.