Piharakennuksia koskevia lupavaatimuksia on uudistettu vuoden alusta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Talsa: Tällaisen rakennuksen saa rakentaa ilman lupaa

Kuntien kaavamääräyksiä ja rakennusjärjestystä on kuitenkin noudatettava jatkossakin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuoden 2025 alusta rakennuslupavaatimuksia on uudistettu. Lupavapaus koskee enintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä, kertoo Taloussanomat. Jatkossa myös alle 50 neliömetrin kokoisia katoksia ja alle 30 metrin korkuisia piippuja tai mastoja saa rakentaa ilman rakennuslupaa.

Jatkossa tontilleen voi rakentaa esimerkiksi pihasavusaunan ilman rakennuslupaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kunnan kaavamääräyksiä ja rakennusjärjestystä on piharakennusten rakentamisessa kuitenkin noudatettava. Näiden sisältö voi vaihdella paljonkin eri kuntien kesken. Kaava-asiakirjat ja rakennusjärjestys ovat usein nähtävillä kuntien verkkosivuilla.

– Kaava voi määrätä esimerkiksi rakennuksen sijainnista, kattokulmasta tai julkisivumateriaalista, Kuntaliiton erityisasiantuntija Paula Mäenpää sanoo.

Kaava saattaa rajoittaa rakentamista myös puiden, rantamaiseman tai vesistöjen suojelemiseksi.

Mäenpään mukaan lakiuudistus lisää rakentajan vastuuta, sillä rakentajan on nyt itse varmistettava rakennuksen suunnittelijan pätevyys. Tontin omistaja vastaa siitä, että tontilla olevat rakennukset eivät ole vaarallisia.

Rakennusten turvallisuusmääräyksiä on noudatettava. Esimerkiksi pihasaunan ja asuinrakennuksen välille on jätettävä riittävästi etäisyyttä.

Aiemmin kunnan rakennusvalvonta on valvonut rakennuslupaa hakeneen etua ja esimerkiksi suunnittelijan pätevyyttä.

Ammattitaitoinen suunnittelija onkin Mäenpään mukaan rakennuttajan paras turva. He myös tietävät rakennuksiin liittyvät määräykset, hän huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS