Venäjän perehtynyt professori Mark Galeotti pohtii artikkelissaan The Spectatorissa, ovatko venäläiset todella vetäytymässä Hersonista.
– Venäläiskenraalien kerrotaan jo viikkojen ajan vedonneen Kremliin, jotta se sallisi vetäytymisen. Hersonin puolustaminen on tällä hetkellä lähes mahdotonta. Kaupunki sijaitsee Dneprin länsirannalla, ja kun Antonivkan silta ja Hersonin rautatiesilta ovat vakavasti vaurioituneita, on joukkojen huolto ja täydennys vaikeaa ja vaarallista.
Toisaalta ukrainalaiset ovat varovaisia ja haluavat välttää verisen ja tuhoisan kaupunkisodan katutaisteluineen. Ukrainalaiset ovat keskittyneet tunnusteluhyökkäyksiin, lähikylien valtaamiseen ja erityisesti vihollisen huoltoyhteyksiin kohdistuvaan tykistön kaukovaikukseen.
– Tavoitteena on ollut houkutella venäläisiä vetäytymään ja se on viime aikoihin asti osoittautuvan menestyksekkääksi. Siviilihallinto on evakuoitu tiedostaen, kuinka ukrainalaiset voisivat kohdella quislingejä [maanpettureita]. Jopa ruhtinas Grigori Potjomkinin, 1700-luvun keisarinnan Katariina Suuren suosikin, jäännökset poistettiin kaupungissa sijaitsevasta kryptastaan, kirjoittaa Galeotti.
Galeotti huomauttaa, että lisäksi Venäjän lippu on laskettu Hersonin kaupungintalon katolta ja tarkastuspisteet on hylätty.
– Venäjän asettama alueen apulaiskuvernööri Kirill Stremousov sanoi haastattelussaan, että ’todennäköisesti meidän joukkomme ja sotilaamme jättävät vasemman (itäisen) rannan.’ Lisäksi Vladimir Putin sanoi perjantaina, että kaupungin ja sitä ympäröivien alueiden asukkaat tulisi evakuoida.
Ukrainalaiset ovat pitäneet venäläisten vetäytymispuheita vain ansana, johon Ukrainan asevoimia yritetään houkutella. Venäläissotilaiden on kerrottu vaihtavan siviilivaatteet ylleen ja yrittävän soluttautua muuhun väestöön. Galeotti huomauttaa, että tekona tämä poistaisi venäläissotilailta Geneven sopimuksen tarjoaman suojan.
– On varmasti totta, että osa Venäjän joukoista on vetäytynyt kaupungista, kun taas osa, erityisesti paremmista yksiköistä, on saapunut. Kuitenkin hallittu vetäytyminen on yksi vaikeimmin johdettavista sotamanöövereistä, jossa tarvitaan kokeneita joukkoja ylläpitämään rintamaa samalla kuin muut vetäytyvät. Tällainen joukkojen kierrätys on normaali osa vetäytymissuunnitelmaa.
Galeottin mukaan ””todennäköistä on, että asia on niin, jos siltä näyttää, ja Venäjä todella aikoo jättää kaupungin ja luoda muodostaa puolustuslinjan Dneprin itärannalle”.
– Hersonista luopuminen tarkoittaisi, että Ukrainan tykistö yltäisi tiettyihin Krimiltä lähteviin viestiyhteyksiin, mutta ylipäätään se näyttäisi tarjoavan parhaan mahdollisuuden Ukrainan etenemisen pysäyttämiseksi, kunnes liikekannalle asetettuja reserviläisiä saadaan paremmin valmisteltua ja sijoitettua.
Hersonin valtaus olisi jälleen uusi voitto Kiovalle ja ”katkera kalkki Putinille nieltäväksi” kaikkien valekansanäänestysten ja muka-alueliitosten jälkeen.
Galeottin mukaan Hersonin vapauttamisella olisi kolme merkittävää vaikutusta. Ensiksikin se osoittaisi länsimaille ja muille Ukrainan tukijoille, että maalle kohdennetut ”miljardit dollarit, punnat ja eurot” tuottavat tulosta.
– Kiovassa pelätään jatkuvasti ”Ukraina-väsymyksen” seurauksia jaYhdysvaltain kongressissa välivaalien myötä mahdollisesti tapahtuvan voimatasapainon keikahduksen vaikutuksia. Hersonin voitolla olisi selvä voimakas vipuvaikutuksensa.
Galeottin toinen ”pointti” liittyy Putiniin, joka on vältellyt ”sotilaallisesti järkevää mutta poliittisesti noloa vetäytymistä viikkoja, ellei jopa kuukausia”.
– Suostuminen [vetäytymiseen] tarkoittaisi, että hän viimein yrittäisi lopettaa sodan mikromanageroinnin ja antaa kenraaliensa, ennen kaikkea sotaa johtavan kenraali [Sergei] Surovikinin, tehdä työnsä. Ottaen huomioon, kuinka Putinin sekaantuminen on häirinnyt hänen joukkojaan, olisi tämä huono uutinen Kiovan kannalta.
Viimeiseksi vetäytyminen tarkoittaisi sitä, ettei Venäjä enää tavoittelisi lisävaltauksia ja siirtyisi puolustuskannalle.
– Putin ei enää yrittäisi voittaa sotaa taistelukentillä, vaan kestää kauemmin kuin Ukraina, ja ennen kaikkea, kauemmin kuin länsimaat.