Viimeaikaisten onnettomuusuutisten valossa moni saattaa miettiä, missä kohti lentokonetta kannattaisi istua, ja onko todella valmis auttamaan muita hätätilanteessa, jos istuu hätäuloskäynnin vieressä.
Yhdysvalloissa koneen ovipaneeli lähti irti kesken lennon ja Japanissa matkustajakone syttyi tuleen törmättyään toiseen koneeseen laskeutumisen yhteydessä.
Lento-onnettomuudet ovat kuitenkin harvinaisia ja vaikeasti ennustettavia.
– Oikeastaan ei ole olemassa ”turvallisinta” paikkaa istua, sanoo ilmailuasiantuntija ja apulaisprofessori Anthony Brickhouse The Wall Street Journal -lehdelle.
– Jos pystyt kertomaan minulle, miten turma tapahtuu, pystyn sanomaan, missä istua, hän tiivistää.
Koneen takaosassa on todistetusti turvallisempaa, näiden paikkojen jälkeen turvallisinta on siipien lähettyvillä. Brickhouse toteaa, että siivet ovat vahva rakenne, jonka vuoksi tämä osa koneesta säilyy turmissa paremmin.
Itse hän sanoo suosivansa hätäuloskäynnin viereisiä paikkoja ylimääräisen jalkatilan takia sekä siksi, että poistumistie on tarvittaessa lähellä.
Tärkeämpää kuin istumapaikan sijainti on Brickhousen mukaan se, että ihmiset kuuntelisivat lennon alun ohjeet hätätilanteiden varalle. Hänen mielestään on suorastaan turhauttavaa kuinka harva niihin kiinnittää huomiota. Kuitenkin esimerkiksi ohje tarkistaa lähimmän hätäuloskäynnin sijainti on validi, sillä onnettomuustilanteissa matkustajat ovat saattaneet lähteä rynnimään kohti kauempana olevaa uloskäyntiä.
– Psykologisesti ihmiset haluavat lähteä koneesta samaa reittiä kuin tulevatkin. On oltava valppaana ja tiedostettava, mitä tapahtuu.
Brittiläinen professori Graham Braithwaite sanoo, että jotkin lentoyhtiöt suosittavat matkustajia laskemaan penkkirivien määrän lähimmälle uloskäynnille, oli se edessä tai takana.
Braithwaiten mukaan viimeinen ihminen, joka pelastui Manchesterin kentällä vuonna 1985 tuleen syttyneestä koneesta, on kertonut, että hänellä oli aina tapana laskea rivit uloskäynnille ja painaa luku mieleensä. Kun matkustamo täyttyi savusta, hän osasi suunnistaa turvaan.
Braithwaiten oma valinta on hätäuloskäynnin penkkiriviä lähin mahdollinen käytäväpaikka. Myös hän muistuttaa henkilökunnan antamien ohjeiden kuuntelemisen tärkeydestä.