Viimeinen kuukausi on ollut pitkittynyttä puolustustaistelua käyvälle Ukrainalle poikkeuksellisen rankka. Venäjä on saanut vahvistuksia sekä Pohjois-Koreasta että Jemenistä, moukaroinut entistä raivokkaammin Ukrainan energiainfraa, laukaissut kokeellisen keskimatkan ohjuksen ja jatkanut hivuttavaa etenemistään idässä.
Kaikesta hyökkääjän toteuttamasta eskalaatiosta huolimatta Britannian ulkopoliittisen instituutin eli Chatham Housen Venäjän ja Euraasian tutkimusohjelmaa johtava James Nixey kertoo kohtaavansa yhä uudelleen kysymyksen, eskaloiko länsi sotaa salliessaan Ukrainan pitkän kantaman ohjusiskut Venäjän alueelle.
Tosiasiassa länsi ei Nixeyn mukaan suinkaan ole eskaloinut, vaan aseistanut Ukrainaa jopa niin varovaisesti, että maa joutuu sinnittelemään pelastusköyden varassa kykenemättä työntämään venäläisjoukkoja ulos alueeltaan.
– Syy siihen, miksi sille ei ole tätä mahdollisuutta annettu, on kaksitahoinen, Nixey sanoo Guardianin artikkelissa.
– Ensinnäkin se maksaisi paljon enemmän puolustusmenoina, aselahjoituksina sekä Ukrainan talouden ja yhteiskunnan toimintakyvyn turvaamisena, hän toteaa.
Länsimaiden hallitukset pelkäävät hänen mukaansa äänestäjiään, eikä niillä ole uskallusta panostaa Ukrainan tukemiseen niin paljon kuin mitä hyökkääjän karkottaminen todellisuudessa vaatisi.
Toinen syy siihen, miksi länsi on empinyt tuessaan Ukrainalle, liittyy Nixeyn mukaan eskalaation pelkoon. Riippumatta siitä, kuinka paljon Venäjä on hyökkäyssotaansa eskaloinut, Joe Bidenin hallinto on jatkanut varovaista linjaa Vladimir Putinin toistuvien ydinaseuhkausten lamauttamana.
– Tämä on elävä esimerkki siitä, miten ydinkiristys toimii, Nixey sanoo.
Jos Ukrainalle ei anneta voittoon tarvitsemiaan välineitä, se ei yksinkertaisesti voi voittaa, hän näpäyttää. Lännen tulisi hänen mukaansa vihdoin edetä aseavun vähittäisestä tiputtelusta aidosti merkityksellisiin tekoihin, jotka oikein toteutettuina riittävät takaamaan lopullisen voiton.
– Sellaisia ovat esimerkiksi jäädytettyjen 300 miljardin dollarin venäläisvarojen ottaminen käyttöön, pakotteiden tiukentaminen erityisesti öljyä kuljettavaa Venäjän varjolaivastoa vastaan, aseiden ja ampumatarvikkeiden – erityisesti ilmapuolustusjärjestelmien – toimittaminen sekä investoinnit eurooppalaisten valtioiden puolustusteollisuuteen ennen kaikkea materiaalin lähettämiseksi Ukrainaan, hän toteaa.
Lisäksi lännen olisi hänen mielestään poistettava viimeisetkin jäljellä olevat rajoitukset aseiden käytöltä Venäjän maaperällä olevia vihollisjoukkoja, kalustoa, huoltoyhteyksiä ja infrastruktuuria vastaan sekä osallistuttava Ukrainan ilmatilan puolustukseen. Hän kehottaa myös sijoittamaan Naton sotilaita Länsi- ja Keski-Ukrainaan avustamaan logistiikassa ja koulutuksessa, mikä helpottaisi Ukrainan omiin asevoimiin kohdistuvaa painetta.
Nixey tunnistaa vielä kolmannenkin syyn siihen, miksi länsi ei ole tehnyt Ukrainan auttamiseksi kaikkea, mitä se voisi.
– Syy on se, että kyse on Ukrainasta. Jos nimittäin kyseessä olisi Portugali tai Ranska, olisimme varmasti kääntäneet joka kiven suojellaksemme niitä täysimääräisesti. Ukrainaa pidetään kuitenkin ”ei-eurooppalaisena” ja se on helpompi jättää huomiotta, hän sanoo.
Näin ajateltaessa hänen mukaansa kuitenkin unohdetaan, että Ukraina on etulinjan maa. Myös Kremlin etupiiristä lopullisesti irti pyristelevä Moldova on varmasti uhattuna, samoin Baltian maat ja Puola.
– Missä vaiheessa läntinen maailma päättää, että nyt saa riittää, ja havahtuu ymmärtämään, että tämä sota täytyy taistella ja voittaa – ei hallinnoida ja hävitä, hän kysyy.
