Pitkittyneet sodat voittaa se osapuoli, joka pystyy tuottamaan uusia, hyvin koulutettuja joukkoja sekä varustamaan ja ylläpitämään niitä. Kyky luoda toisen ja kolmannen portaan joukkoja on tärkeä valtion puolustuskyvyn mittari, kirjoittavat Royal United Services Institute RUSIn tutkijat Jack Watling ja Oleksandr V Danyluk Venäjän, Ukrainan ja Euroopan aseteollisuuden mobilisointia vertailevassa raportissaan Winning the Industrial War.
Ukrainaa vastaan aloittamansa hyökkäyssodan aikana Venäjän aseteollisuus on onnistunut lisäämään merkittävästi tuotantoaan. Ukraina on myös pystynyt siihen pienemmässä mitassa. Sen sijaan Euroopan Nato-maat ovat kohdanneet tuntuvia ongelmia puolustusteollisen tuotannon laajentamisessa, vaikka rahoitusta on ollut saatavissa.
Tutkijoiden mukaan Venäjällä oli aseteollisuuden vauhdittamiseksi hyvin kehitetty suunnitelma, joka otettiin käyttöön jo sodan varhaisvaiheessa. Ukrainalla ei ollut samanlaista suunnitelmaa, mutta se onnistui hyödyntämään neuvostoaikaista perintöään teollisen kapasiteettinsa uudistamisessa. Euroopalta puolestaan puuttuivat sekä suunnitelma että data, joiden varaan olisi voinut rakentaa, mikä söi tehon investoinneilta puolustusteollisuuteen.
Sekä Venäjä että Ukraina ovat säilyttäneet vahvasti keskitetyn puolustusteollisuuden koordinoinnin, ja niillä oli ymmärrys tuotantoketjuista, mitkä yhdessä mahdollistivat suhteellisen johdonmukaisen investointien organisoinnin. Eurooppa, jolta vastaava ohjaus puuttui, pystyi ainoastaan kannustimiin. Kun lisäksi hallituksilta ja teollisuudeltakin puuttui ymmärrys omista tuotantoketjuistaan, kannustimet johtivat vain teollisuuden massiiviseen sisäiseen kilpailuun ja epätasaiseen laajentumiseen.
Vaikka Venäjä pystyi paljon Eurooppaa tehokkaampaan aseteollisuuden mobilisointiin, se myös maksoi paljon enemmän kuin on yleisesti tunnustettu. Venäjä ei ole vahvistanut sotilasteollisuuden pääomapohjaa ainoastaan lisäämällä sotilasmenojaan vaan se on myös ohjannut siihen varoja muista budjeteista ja edistänyt aseteollisuuden luototusta mahdollistaakseen nopean kasvun. Tämän tutkijat uskovat tuottavan ongelmia Venäjälle jo keskipitkällä aikavälillä.
Euroopan ei ole järkevää odottaa mobilisoivan investointeja samassa suhteessa kuin Venäjä, mutta Euroopan puolustusmarkkinoiden sirpaloituminen on kuitenkin merkinnyt sitä, että rahaa on käytetty hyvin tehottomasti. Menojen tarkempi koordinointi voisi parantaa investointien tuottamaa tulosta.
Venäjän ja Ukrainan sääntely-ympäristöä ei kuitenkaan pidä käyttää mallina. Venäjällä tuotantokäytännöt ovat huomattavan turvattomia, mikä johtaa usein onnettomuuksiin. Ukrainassa puolustusteollisuuden ytimen sääntely on tehnyt tarpeelliseksi laajan, sääntelemättömän ja ei-perinteisen puolustusekosysteemin synnyn, tutkijat kirjoittavat.
Euroopassa sääntely on kuitenkin jo niin tehokasta, että se yksistään nostaa teollisuuden kustannuksia ja hidastaa tuotantoa. Lisäksi riittämättömät kannustimet varastointiin johtavat järjestelmien vanhentumisen hyväksymiseen ja kannustimet yrityksille riskien ottamiseksi puuttuvat. Siksi tutkijat penäävät puolustusmateriaalia koskevan sääntelyn uudistamista sekä testaamisen, hankinnan, varastoinnin ja kuljetusten harmonisointia.
Kun Euroopan täytyy pystyä luomaan pelote Venäjää vastaan Yhdysvaltojen tuen vähentyessä, Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan pitäisi kannustaa Eurooppaa merkittäviin ponnistuksiin puuttua huomattavan riittämättömään puolustusteollisuuden perustaan, päättävät raportin kirjoittajat.
