Euroopan sotahistorian dosentti ja monien suorasanaisten tietokirjojen tekijä Markku Salomaa haluaa uutuudellaan korjata suomettuneisuuden ajan vääristymiä. Hän on ajanut ja odottanut Nato-hakemusta sukupolven ajan.
Niin kauan asiaa on vetkuteltu ja hyssytelty: optiosta on puhuttu kuin varmasta ja nopeasta Nato-jonon ohituksesta. Sen hellimänä on arkailtu ja pitkitetty kasvavaa epävarmuutta. Optio oli suomalaisen rohkeuden puutteen luoma kupla.
Salomaan aiempi Tarza, pasifistin odysseia voimapolitiikan maailmassa kuvasi sosialistiutopisti Tarja Halosen kykyä parantaa maailmaa. Halosen valtakauden päättyessä 2012 ylipäällikkö Mauno Koiviston aikaisesta puolustusvoimista oli leikattu puolet pois – kiitos hyväuskoisuuden ja Ruotsin järjenvastaisen esimerkin. Edes Venäjän suorittamat valloitussodat eivät herättäneet.
Markku Salomaan NATO-Suomi manailee menneisyyttämme ja haluttomuuttamme nähdä tuleva. Aivan kuin vastuunkanto ei kuuluisi ulkopolitiikassa huseeraavien käytäntöön:
”Altistuminen ja alistuminen idän hegemoniaan ei ollut Suomen kansan onni. Toipuminen harhaisesta suomettuneisuuden ajasta oli monille entisille pääministereille ja puoluejohtajille vastanmielistä, mutta pakollista. Saksassa SPD:n aiempi liittokansleri Gerhard Schröder riisuttiin kaikista eduista, joita hän oli organisoinut itselleen hoitaakseen idänpolitiikkaa (Ostpolitik). Suomessa vääriä päätöksiä väkisin tehneet johtavat poliitikot ovat päässeet seurauksitta.”
Salomaa luettelee, miten Nato laajeni vauhdilla ja se vain kiihtyi sosialismin hajottua omaan mahdottomuuteensa: 1952 Kreikka ja Turkki, 1955 Saksan Liittotasavalta, 1982 Espanja, 1990 Itä-Saksa, 1999 Puola, Tshekki ja Unkari, 2004 Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Viro, 2009 Albania ja Kroatia, 2017 Montenegro ja 2020 Pohjois-Makedonia – maa yksi toisensa jälkeen, liki pakokauhun vallassa.
Turva, jota ei ollut
Viimeisten vuosikymmenten ajan Suomi sopersi ilmaisten omaa arkailuaan käyttäen loitsusanaa ”optio”, joka oli merkillistä itsepetosta kansalaisiamme kohtaan. Ei siis ihme, että Salomaan kirjan alaotsikko onkin ”Ukrainan sota käänsi Suomen 10 viikossa”. Elämme eräänlaisena ajopuuna. Turkin käytös selittyy Ruotsin liian lepsulla maahanmuuttopolitiikalla, Suomi selviää helpommalla.
”Suomen kansa on kummallisella slaavilaistyylisellä asenteella aina pitänyt johtajista, jotka eivät tee mitään, vaan flirttailevat kansan keskuudessa. Vaikka presidentti vaihtui 2012, samaa skeptistä politiikkaa NATO-jäsenyyden hakemista kohtaan jatkettiin vielä kymmenen vuotta, kunnes silmiä pyöritellen oli pakko ryhtyä toimimaan. Oli luultu, että istutaan turvallisesti aidalla, idän ja lännen välissä, mutta havahduttiinkin, että aitaa ei ole ollut olemassakaan.”
Noin tuumailee Salomaa, joka on puhunut Nato-vaihtoehdosta jo 30 vuoden ajan. Nyt tuntuu tuon kaiken empimisen jälkeen aika irvokkaalta, kun maahamme saapuu ulkomaisia vaikuttajia, jotka lepertelevät, että meidän Venäjä-tietoutemme on suorastaan kunnioitettavaa. Katin kontit. Harhaluulon meihin itseemme on asentanut Saksan ja Pohjoismaiden sosialidemokraattinen lepertelevä pasifismi, kaasuputkiusko sen kylkiäisenä.
Pelko, joka elää
Venäjä elää yhä vanhan Neuvostoliiton aikaa. Se siirtelee ja häivyttää häiritseviä kansanryhmiään, se ylläpitää mielipidevankiloita ja toteuttaa imperialismia, jolla ei ole enää ylevää pyhittävää aatetta.
Vaikka Salomaan kirja keskittyy Natoon ja Venäjän sotilaalliseen toimintatapaan, sen olisi toivonut perehdyttävän lukijansa muutaman vuoden ajan käsillä olleeseen tulevaa ennakoivaan dokumenttiin.
Olkoonkin, että Johan Bäckman on Vladimir Putinin ymmärtäjä ja täällä sivuun työnnetty, yhden palveluksen Bäckman teki. Hänen kustantamansa professori Igor Panarinin teos Hybridisodat, historia, teoria ja käytäntö on samaa luokkaa kuin Adolf Hitlerin Taisteluni – tuhon enteitä, sen julistus. Panarinin kirja kertoo karmealla tavalla, mihin Venäjän aggressiivisuus osin nojaa, vuosisatainen katkeruus länttä kohtaan. Se selittää myös halun vallata Krim, Ukraina jne. – palauttaa suuri isänmaa.
Suomi varokoon
Salomaa manailee Suomea ja suomalaisia. Hän luettelee bysanttilaisen sivilisaation hallitsemiskulttuuria, jota me olemme vuosisatojen ajan omaksuneet muitta mutkitta:
– Hallitsijan itsevaltius, irstaus ja laiskuus
– Hovin komeilun halu, ankara etiketti ja arvoasteikko
– Keskitetty, mutkikas ja virkavaltainen hallinto
– Hallitsijan suosikkien suuri vaikutusvalta
– Hallitsijan edessä mateleminen ja tämän imartelu
Salomaan läksytys päättyy loppukesään 2022, mutta ajatus seikkailee jo tulevassa. Jaksaako länsi, riittääkö Venäjän viha repiä kansansa selkänahasta uskoa hulluun sotaansa? Jos Donald Trump palaa valtaan, Eurooppa saattaa olla totisessa pulassa. Vai pitäisikö sellainen ajatus kieltää yleisen mielenrauhan vuoksi?
Markku Salomaa: NATO-Suomi. Ukrainan sota käänsi Suomen 10 viikossa. Lector Kustannus Oy 2022.
