Poliisin tiedotteessa kehotetaan kesälomakauden lähestyessä tarkistamaan passin ja henkilökortin voimassaoloaika.
Suosituksena on sähköisen hakemuksen jättäminen, sillä se sujuvoittaa ja nopeuttaa asiointia ja on myös edullisempaa. Sähköisen hakemuksen voi jättää poliisin kotisivuilla osoitteessa poliisi.fi.
Joissakin tapauksissa sähköisen hakemuksen lisäksi tulee silti asioida poliisilaitoksella. Sähköinen asiointipalvelu ilmoittaa, mikäli henkilökohtaista asiointia vaaditaan.
– Jos sopivaa ajanvarausaikaa ei heti järjestelmästä löydy, kannattaa ajanvarausaikoja käydä katsomassa uudelleen esimerkiksi seuraavana päivänä, sanoo poliisin ylitarkastaja Mika Hansson tiedotteessa.
Hanssonin mukaan järjestelmä saattaa tarjota ajanvarausaikoja myös poliisilaitoksen aukioloaikojen ulkopuolelta.
Poliisin mukaan ennen passin tai henkilökortin hakemista tulee selvittää mikä matkustusasiakirja matkakohteeseen vaaditaan. Lisäksi tulee käydä valokuvaamossa ottamassa passikuva.
Hakemus on mahdollista tehdä myös suoraan poliisilaitoksella, mikäli ei halua toteuttaa hakemusta sähköisesti.
– On hyvä muistaa lomakausiakin silmällä pitäen, että asioida voi missä tahansa poliisilaitoksella ympäri Suomen, Hansson sanoo.
Tällä hetkellä matkustusasiakirjojen toimituksissa ei ole viivettä. Sekä passin että henkilökortin voi saada valitusta toimitusajasta riippuen 1-8 arkipäivässä.