Matkustajia Finnairin koneessa Saksassa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Tästä asiasta lentoemännille valitetaan eniten

Luulitko, että istuin pitää nostaa ylös ruokatarjoilun ajaksi? Se ei pidä paikkaansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matkustajia ärsyttää lentokoneissa erityisesti yksi asia, josta usein valitetaan myös henkilökunnalle asti. Kolme vuosikymmentä lentoelämäntänä toiminut ja työuransa aikaisista sattumuksista ja ”sekopäisistä” matkustajista kirjan kirjoittanut Heather Poole sanoo, että sen wifin puutteen ja koneen viihdejärjestelmän tökkimisen ohella lentoemännille valitetaan eniten siitä, että edessä istuja on laskenut istuimensa lepoasentoon.

Poolen mukaan istuimen selkänojan laskeminen aiheuttaa koneessa riitoja matkustajien välille, ja ihmisiä on aggressiivisten reaktioidensa vuoksi päätynyt jopa poliisin huostaan.

– Jos laitat istuimesi alas vielä kerrankin, lyön sinua naamaan, sanoi vanhempi nainen teinitytölle Poolen mukaan, joka kertoo asiasta kirjoituksessaan CNN:llä.

– Seisoin käytävällä kevytkokista kaataen ja sanoin raivostuneelle matkustajalle, että kukaan ei ole lyömässä ketään ja jos hän uhkaa uudelleen tai tekee mitään, viranomaiset kutsutaan portille vastaan, Poole selostaa.

Matkustajat kokevat edessä istujan tulevan ”syliin” istuinta kallistaessaan, mutta Poolen mukaan helppoa ratkaisua asiaan ei ole. Lentoyhtiöt haluavat maksimoida tilankäytön ja siihen on vain sopeuduttava.

– Kenenkään ei tarvitse kysyä lupaa kallistaakseen istuintaan. Jotkut uskovat, että ruokatarjoilun ajaksi kaikkien on nostettava istuimensa ylös. Näin asia ei ole, ei ainakaan amerikkalaisyhtiöillä, vaikkakin se onkin mukava tapa toimia, Poole huomauttaa.

Istuinriidat voivat kuitenkin Poolen mukaan olla vähenemässä, sillä etenkin halpalentoyhtiöt käyttävät koneissaan yksinkertaisia istuimia ilman kallistusmekanismia. Kevyempinä ne säästävät polttoainetta eivätkä mene niin helposti rikki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)