Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja Sami Pakarinen havainnollistaa Twitterissä Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tilastoihin viitaten, millaisessa tilanteessa Suomi velkaantumisensa suhteen on.
Pakarinen toteaa, että verrokkimaiksi nostamansa Ruotsi ja Tanska vähensivät vuosien 2019 ja 2023 välisenä aikana velkasuhdettaan kolmella prosentilla. Samassa ajassa Suomen velkasuhde kasvoi kymmenen prosenttia.
Tanskan velkasuhde on nyt 30 prosenttia ja Ruotsin 32 prosenttia. Suomen vastaava lukema on jopa 75 prosenttia.
– Yli puolet pienemmillä velkasuhteilla Tanska ja Ruotsi lisäävät liikkumatilaa tulevaisuutta varten. Suomen pitää tehdä samoin, Pakarinen paaluttaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo toteaa kommentissaan, että Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa on tarvittavat toimet tilanteen korjaamiseksi.
– Tästä kyllä näkee sen millainen urakka Orpon hallituksella on, Wallinheimo kirjoittaa.
– Töitä todella riittää, sillä meidän edellinen demarivetoinen hallitus ei valitettavasti kyennyt pitämään taloudesta huolta, kuten muiden pohjoismaiden demarit tekivät, hän jatkaa.
Tästä kyllä näkee sen millainen urakka Orpon hallituksella on. Töitä todella riittää, sillä meidän edellinen demarivetoinen hallitus ei valitettavasti kyennyt pitämään taloudesta huolta, kuten muiden pohjoismaiden demarit tekivät. Tarvittavat toimet ovat onneksi nyt ohjelmassa. https://t.co/oz7nhLtazn
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) July 20, 2023