Saksassa maanpaossa elävä venäläinen sosiologi Igor Eidman kirjoittaa Postimees -lehdessä, että ylimielinen imperialismi on juurtunut syvälle venäläisten mieliin.
– Meidät kasvatettiin imperialisteiksi ja muukalaiskammoisiksi, hän muistelee lapsuuttaan.
Eidman kirjoittaa, että vuosikymmenien ajan venäläisiin on juurrutettu kouluissa ja tiedotusvälineissä ajatus oman kansan paremmuudesta ja ylivoimaisuudesta. Tässä ajattelussa Venäjä nähdään isoveljenä, joka anteliaana auttaa ja suojelee muita. Venäläinen kulttuuri kuuluu ykkösluokkaan, vähäpätöisempien maiden kulttuurit kakkosluokkaan.
– Moskovassa vallitsi erityisen keisarillinen paatos: Olkaa ylpeistä siitä, että olette moskovalaisia, mahtavan suurvallan pääkaupungin asukkaita. Kiova ja Tbilisi ovat provinssejamme, hän kuvaa venäläisiin iskostettua maailmankuvaa.
Eidman on Venäjän juutalaisia, mutta sillä ei hänen mukaansa ollut juurikaan väliä.
– Saattaa vaikuttaa siltä, että juutalaisena minun oli helpompi suojautua keisarillisilta vaikutuksilta. Olin vieras tässä valtakunnassa ja halusin ottaa jalat alleni jo silloin. Kävi kuitenkin ilmi, että asia ei ole aivan niin, hän kirjoittaa.
Ajatus ”suuresta venäläisestä kulttuurista ja mahtavasta venäjän kielestä” oli houkutteleva.
– Täällä sivistynyt juutalainen tunti olonsa yhtä kotoisaksi kuin kala vedessä. Toivoimme löytävämme pelastuksen imperialistivaltion kulttuurista, mutta jouduimme ansaan. Meille kulttuurista tuli imperiumin oikeutus, hän kirjoittaa.
Eidman toteaa, että monet Venäjän juutalaiset ovat myös omaksuneet ”keisarillisen ylimielisyyden ja snobismin”.
– Venäläinen kulttuuri yhdistettiin usein englannin, ranskan, saksan ja italialaisen kulttuurin kanssa korkeimaan ”kulttuuriliigaan”. Oli mukava tuntea olevansa osa tätä suurta kulttuuria eikä jotain ”provinssikulttuuria”. Kulttuuri-identiteetin jälkeen tuli poliittinen yhteenkuuluvuus – imperiumi tuli jossain vaiheessa ”omaksi”, hän kirjoittaa.
