Ruotsi on takavarikoinut Maltan lipun alla purjehtivan Vezhen-rahtialuksen epäiltynä kaapelirikkoon liittyvästä sabotaasista.
Ruotsin rannikkovartioston partiolaiva KBV 033 oli julkisten sijaintitietojen perusteella sunnuntai-iltana Vezhenin lähellä Karlskronan edustalla. Maan suojelupoliisin edustaja sanoi Expressen lehdelle, että alus oli ankkuroitu ja takavarikoitu.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoi Suomen tukevan Ruotsia ja Latviaa tuoreimman kaapelivaurion selvittämisessä. Presidentti pitää tapahtumien vuoksi tiivistä yhteyttä pääministeri Petteri Orpoon (kok.), viranomaisiin ja liittolaismaihin.
Sunnuntaina vaurioituneen Latvian ja Ruotsin välisen datakaapelin rikkoutumispaikalle on saapunut Naton sota-aluksia ja lentokoneita. Aftonbladet-lehden mukaan Ruotsin viranomaiset ovat nousseet alukselle.
Latvian yleisradioyhtiö LSM:n mukaan merkittävät kaapelivauriot johtuivat ulkoisesta tekijästä.
Myös muiden laivojen mahdollista roolia kaapelirikossa selvitetään. LNG-tankkeri Pskov on kulkenut kahden suomalaisen ja yhden virolaisen sota-aluksen saattamana Itämerellä. Aluksen AIS-sijaintijärjestelmä ei ollut päällä sen kulkiessa kaapelin yli.
LUE MYÖS:
Alexander Stubb: Suomi tukee Ruotsia ja Latviaa kaapelivaurion selvityksessä (VU 27.1.2025)
Today’s arrested sabotage suspect is: EU-flagged, NATO-country owned and sailed straight into territorial water making the arrest easy.The track fits, the rest not. This will turn out different (no source .-) )
Lets not forget other possibilities. PSKOV. bsky.app/profile/pekk…