Epidemia osuu samaan ajankohtaan koulujen talvilomien kanssa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

TE: Epidemia leviää Suomessa, täällä tilanne on pahin

Viime viikolla tapauksia todettiin ennätysmäärä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Influenssaepidemian leviäminen näkyy myös lääkäreiden vastaanotolla. Terveystalon vastaanottojen ylilääkäri ja yleislääketieteen erikoislääkäri Olli Huuskonen kertoo Talouselämälle, että viime viikolla tapauksia todettiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin tänä talvena.

Hänen mukaansa influenssaa esiintyy nyt joka puolella Suomea. Pahin tilanne on Etelä- ja Pohjois-Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Keski- ja Itä-Suomi ovat epidemian osalta vähän rauhallisempaa aluetta, mutta kyllä tautia on sielläkin, Huuskonen sanoo TE:lle.

Huuskosen mukaan hyvä keino yrittää estää influenssatartunnan saaminen on korona-ajoilta opittu perusteellinen käsienpesu. Paras keino hänen mukaansa on kuitenkin syksyllä otettu influenssarokote.

Sen sijaan kasvomaskin käyttö ei Huuskosen mukaan anna merkittävää suojaa influenssatartunnalta.

– Influenssaa on niin joka puolella, että en uskalla luvata, että maskin käyttämisestä olisi kauheasti apua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS