Kuluttajariitalautakunnassa käsiteltävien käytettyjen autojen kauppaa koskevien riitatapausten määrä on kasvussa, kertoo Talouselämä. Tapausten määrä on kasvanut muutamassa vuodessa 40 prosenttia. Myös oikeuskäsittelyyn päätyvät määrät ovat kasvaneet.
Syynä kuluttajariitojen määrän kasvulle on muun muassa heikentynyt taloustilanne: sekä auton ostajilla että myyjillä on taloudellisesti aiempaa tiukempaa. Autokeskuksen toimitusjohtaja Karri Koskisen mukaan huono taloustilanne on ennenkin näkynyt kuluttajariitojen määrän kasvussa.
Lisäksi sähköautojen määrä on lisääntynyt, mikä näkyy uudenlaisina ja toisinaan hintavinakin vikoina autoissa. Kuluttajat ovat myös aiempaa tietoisia oikeuksistaan, arvioi Koskinen.
Lakiasiaintoimisto Lehtosen perustajaosakas Petteri Lehtonen neuvoo autokaupan osapuolia sopimaan riita-asioista oikeudenkäynnin sijaan. Oikeudenkäynnit voivat aiheuttaa jopa yli kymmenentuhannen euron laskun.
Myyjän virhevastuulla ei ole aikarajaa. Jos autoon tulee muu kuin normaalin kulumisen aiheuttama vika vuoden sisään ostamisesta, on auton ostaja vahvoilla riitatilanteessa. Tällöin voidaan olettaa, että vika on ollut autossa jo sen kaupantekohetkellä ellei myyjä pysty osoittamaan asiaa toisin.
Mikäli autossa ilmenee vika yli 12 kuukautta kaupantekohetken jälkeen, on ostajaan puolestaan kyettävä todistamaan, että vika on ollut autossa jo kaupantekohetkellä. Jos vian voi korjata esimerkiksi uuden osan vaihtamalla,, se korjataan. Ostaja on oikeutettu kaupan purkuun, mikäli virhe on vähäistä suurempi.