Salla Palmi-Felinin väitöskirjatutkimus käsittelee tiedon myymisestä 1200-luvulla käytyä kiistaa. Asianajajien, lääkäreiden ja opettajien oikeus pyytää palkkaa työstään koettiin kyseenalaisena, sillä tieto nähtiin Jumalalta saatuna lahjana, joka tuli jakaa eteenpäin ilmaiseksi.
– Ajatus tiedosta Jumalan lahjana ei ollut uusi, vaan lähtöisin jo antiikin ajoilta, mutta tuli jälleen ajankohtaiseksi tietotyöläisten palkkakysymyksen herätessä, hän toteaa väitöstiedotteessaan.
Kysymys tietoa myyvien ammattien oikeutuksesta palkkaan kytkeytyi läntisessä kristikunnassa koettuihin taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Kaupungistuminen, rahatalouden nousu sekä yliopistolaitoksen synty loivat pohjan työn muutokselle.
Muutokset heijastuivat myös katoliseen kirkkoon, jonka papisto oli haasteiden edessä muuttuvassa yhteiskunnassa. Kirkko joutui päivittämään suhtautumistaan eri ammatteihin, sillä vanha näkemys kristityille soveltuvista ammateista ei sopinut enää uuteen yhteiskuntaan.
Rippi-isien avuksi kirjoitettiin ohjekirjoja, konfessionaaleja, ja tämän tutkimuksen päälähteet ovat fransiskaani- ja dominikaanimunkkikuntien kirjoittamat rippi-isien ohjekirjat. Fransiskaanit ja dominikaanit kirjoittivat yli puolet konfessionaaleista ja heidän vaikutusvaltansa tutkimusajankohtana on kiistämätön. Ohjekirjat levisivät laajalti ympäri läntistä kristikuntaa ja yhtenäistivät ajattelua eri puolilla Eurooppaa.
Ohjekirjojen fokus oli nimenomaan papiston ohjeistamisessa siinä, miten ohjata ammattien edustajia ripissä. Samalla piti informoida tietoa myyvissä ammateissa työskenteleviä siitä, miten heidän tulee ammatissaan toimia pelastaakseen sielunsa.
Kauppiaat ja koronkiskojat olivat ryhmä, johon kirkon suhtautuminen oli pitkään ollut negatiivinen. Taloudellisten muutosten keskellä teologeilla oli paineita hyväksyä myös nämä ammattiryhmät ja ammatissa toimimisen edellytykseksi tulikin toimiminen yhteiseksi hyväksi.
Tietoa myyvillä ammateilla oli myös paljon yhteisiä piirteitä pappien kanssa. Pappeja ei kuitenkaan luettu kuuluvaksi tietoaan myyviin ammatteihin, vaikka hekin kohtasivat syytteitä simoniasta, eli hengellisten toimitusten myymisestä. Suurin ero tietoa myyviin ammatteihin oli kuitenkin se, että papit saivat elantonsa kirkolta, eivätkä olleet mukana palkkakeskustelussa.
Ammatit vakiintuivat
Tutkimuksen kattaman ajanjakson aikana opettajat, asianajajat ja lääkärit vakiinnuttivat ammattinsa, muodostivat toiminnalleen eettiset ohjenuorat ja löysivät paikkansa osana yhteisöä. Tämä kehitys edellytti myös kirkon näkemyksen hyvälle kristitylle sopivien ammattien muuttumista joustavammaksi ja avoimemmaksi muuttuvaa työelämää kohtaan.
– Työn tärkeimmäksi päämääräksi muodostui yhteiseksi hyväksi toimiminen. Useimmissa tapauksissa ammatti itsessään ei enää muodostanut estettä sielun pelastumiselle, vaan ammattilainen omalla toiminnallaan vastasi sielunsa kohtalosta, väittelijä toteaa.
Kuten oli ilmeistä jo palkkakysymyksen noustessa esiin, tietoa myyvät ammatit saivat lopulta oikeuden pyytää palkkaa työstään. Palkka oikeutettiin työllä jota he tekivät, ei tiedon myymisellä.
– Palkan kieltäminen olisi ollut käytännössä mahdottomuus, sillä taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia ei enää voinut pysäyttää, Palmi-Felin toteaa.
Toinen tärkeä teema palkkakysymykseen liittyen oli vaatimus auttaa köyhiä pyyteettä. Kysymys köyhien auttamisesta ilmaiseksi oli voimakkaasti esillä kaikissa 1200- ja 1300-luvun sielunhoidollisissa lähteissä.
– Samaan aikaan köyhyys nousu merkittäväksi kaupungistumisen mukanaan tuomaksi ongelmaksi, mikä todennäköisesti aiheutti teeman esiintymisen myös lähdeaineistossa. Tietoa myyvät ammattilaiset olivat uusien ammattiryhmien pioneereja ja uudesta sosiaalisesta tilanteesta keskusteltiin heidän kauttaan, Palmi-Felin kertoo.
Väittelijä katsoo, että 1200- ja 1300-luvulla koetulla yhteiskunnallisella murroksella on tiedon myymisen lisäksi muitakin yhtymäkohtia nykypäivään, sillä yhteiskunta elää nytkin voimakasta muutosta.
– Kenties pätkätyöläiset ovat 2000-luvun vastine 1200-luvun tietotyöläisille, sillä pätkätyökulttuuri on muuttanut viime vuosina työelämää voimakkaasti. Lisäksi hyvinvointivaltion kariutuessa yhä useampia palveluita hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten 1200-luvulla tapahtunut yhteisön jäsenten velvoittaminen hyväntekeväisyyteen saattaa pian olla arkipäivää 2000-luvun Suomessakin, Palmi-Felin arvioi.
FM Salla Palmi-Felinin väitöskirja ”God’s Gifth which Cannot be Sold”: Knowledge-Selling Professions in the Literature of Pastoral Care in the thirteenth and fourteenth Centuries tarkastetaan Tampereen yliopistossa lauantaina 25. tammikuuta.