Autoliikennettä Turussa. / LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Tieliikenteen kuolemat vähenivät lähes kolmasosalla vuosikymmenessä

Hallituksen tavoitteena on saavuttaa vuonna 2050 tilanne, jossa liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrä on nolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi sai aiemmin tänä vuonna eurooppalaisen European Transport Safety Council (ETSC) -järjestön liikenneturvallisuuspalkinnon.

Fintrafficin tieliikenteenohjauksen yksikönpäällikkö Eero Sauramäki sanoo, että Suomessa liikenteen turvallisuuden eteen on tehty työtä pitkäjänteisesti. Tulokset näkyvät turvallisuuden ohella myös liikenteen sujuvuudessa. Tavoitteena on vähentää liikennekuolemat nollaan.

– Liikenneturvallisuus ei ole vain lukuja tai liikennesääntöjä, vaan konkreettisia toimia ja tekoja, joilla voimme yhdessä varmistaa, että tiet ovat tulevaisuudessa turvallisempia meille kaikille, Sauramäki toteaa tiedotteessa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kuolemat tieliikenteessä ovat vähentyneet Suomessa 29 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän verrattuna EU:n 16 prosentin keskiarvoon.

Suomen hallituksen tavoitteena on saavuttaa vuonna 2050 tilanne, jossa liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrä on nolla.

Kuluvalla viikolla vietetään liikenneturvallisuuden juhlaviikkoa, kun valtakunnallinen Liikenneturvallisuusviikko täyttää 20 vuotta. Fintrafficin mukaan turvallisuuskeskeinen asenne sekä taidot ja tietoisuus turvalliseen liikkumiseen otetaan Suomessa haltuun jo pienestä pitäen, sillä liikennekasvatus on yksi varhaiskasvatuksen ja koulujen tärkeistä tehtävistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)