Yhdysvaltalainen toimittaja Barbara Demick paneutuu teoksessaan Tiibetin ja etenkin Ngaban kaupungin tilanteeseen. Demick oli vuosien 2007-2015 aikana Los Angeles Times -lehden Kiinan kirjeenvaihtaja.
Kiina on hallinnut Tiibetiä 1950-luvulta saakka tiukalla otteella. Ulkomaalaisten tutkijoiden, diplomaattien ja Demickin kaltaisten toimittajien on vaikeaa saada matkustuslupaa Tiibetin autonomiselle alueelle, kuten kiinalaiset sitä nimittävät.
Erityisesti Ngaba on ärsyttänyt Kiinan viranomaisia pitkään, koska siellä on puhjennut kommunismin vastaisia mielenosoituksia noin vuosikymmenen välein. Demickin onnistui käydä Ngassa kaikkiaan kolme kertaa.
Ngaba sijaitsee niillä main, missä Tiibetin ylänkö kohtaa Kiinan, joten alue on tavallaan rajaseutua. Kaupungin keskusta on vain kapea urbaani kaistale aron keskellä.
Polttoitsemurhien aalto
Vuoden 2008 protesteissa kiinalaisjoukot ampuivat kuoliaiksi kymmeniä mielenosoittajia Ngabassa. Vuotta myöhemmin buddhalainen munkki kaatoi bensiiniä päälleen ja sytytti itsensä tuleen pääkadulla huutaen Intiassa maanpaossa elävän dalai-laman paluuta. Tapahtumaa seurasi polttoitsemurhien aalto.
Pekingille itsemurhakuolemat ovat olleet nöyryytys, koska ne osoittavat virheelliseksi Kiinan väitteet tiibetiläisten onnesta Kiinan vallan alla.
Maailmalla polttoitsemurhat palauttivat Tiibetin otsikoihin ja erityisesti mitättömästä Ngabasta tuli kuuluisampi kuin koskaan aikaisemmin. Ngaban tilannetta käsiteltiin laatulehdistössä, kongresseissa ja akateemisissa konferensseissa.
Muutama polttoitsemurhayritys epäonnistui ja henkiin jääneet munkit esiteltiin Kiinan televisiossa varoittavina esimerkkeinä. Tämän jälkeen polttoitsemurhaa aikovat kehittivät tekniikan, jolla onnistuisi varmasti. He kietoutuivat viltteihin ja väänsivät päällimmäiseksi rautalankaa, jotta palavia vilttejä olisi vaikeaa irrottaa heidän ympäriltään. Edelleen he joivat bensiiniä, jotta palaisivat sisältäpäin. He ajattelivat, että oli parempi kuolla kuin joutua vangeiksi kiinalaissairaaloihin.
Polttoitsemurha-aalto ei ollut dalai-lamalle helppoa. Nuoret tappoivat itsensä hänen nimissään, kantaen hänen kuvaansa ja toivottaen hänelle pitkää ikää. Useimmat polttoitsemurhan tehneet, jotka jättivät viestin, mainitsivat haluavansa dalai-laman paluuta Tiibetiin. Toisaalta polttoitsemurhat itsessään hylkäsivät dalai-laman linjan. Hänen kehotuksensa väkivallattomuuteen, kärsivällisyyteen ja yhteistyöhön kiinalaisten kanssa ei toiminut.
Myös Tiibetin asiaa ajavat järjestöt joutuivat hankalaan tilanteeseen. Niillä ei ollut varaa kannustaa nuoria tiibetiläisiä tappamaan itseään, mutta toisaalta polttoitsemurhat toivat julkisuutta kauan sitten uutisotsikoista kadonneelle asialle.
Rankat vastatoimet
Polttoitsemurhat aiheuttivat paniikkia kiinalaisjohdossa. Peking oli jo valmiiksi varuillaan ns. arabikevään seurauksista. Polttoitsemurhien alettua kiinalaisviranomaiset tehostivat yrityksiään pitää toimittajat poissa Ngabasta. Kaupungin rajalle pystytettiin tarkastuspisteitä järeine kulkuesteineen. Demickin mukaan noin 15 000 asukkaan Ngassa oli enimmillään 50 000 turvallisuusjoukkojen henkilöä.
Tavallisten ihmisten kannalta hankalinta oli, että vuosina 2011-2013 puhelin- ja internetyhteydet Ngabaan katkaistiin melkein kokonaan ja kaupunkiin oli vaikeaa soittaa jopa valtionhallinnosta Pekingistä.
Talouselämä kuihtui ilman puhelimia ja internetiä, mutta viranomaiset pysyivät silti kannassaan. Jos he eivät pystyneet estämään polttoitsemurhia, he pyrkivät ainakin estämään sanan leviämisen. Polttoitsemurha ilman julkisuutta oli kuin puun kaatuminen metsässä.
Kiinan media yritti halventaa polttoitsemurhan tehneitä kaivelemalla heistä likaisia yksityiskohtia. Eräässä jutussa väitettiin, että heikkoja arvosanoja saaneet nuoret olivat tappaneet itsensä, koska eivät kestäneet kilpailua.
Hiipuneet tavoitteet
Dalai-lama on jäänyt eläkkeelle pakolaishallituksesta ja on nykyään enää Tiibetin hengellinen johtaja, hän näkee roolinsa enimmäkseen sivilisaation jatkumisen innoittajana.
Kiinan onneksi kansainvälisessä yhteisössä vallitsee tunne, että niin Tiibetin hengellinen johtaja kuin pakolaisliikekin ovat ohittaneet kukoistuksen kautensa. Esimerkiksi vuonna 2014 Etelä-Afrikka kieltäytyi myöntämästä dalai-lamalle viisumia, jotta hän olisi voinut osallistua Nobel-palkittujen kokoontumiseen. Kokous siirrettiin Roomaan, missä paavi Franciscus kieltäytyi myöntämästä dalai-lamalle audienssia.
Tiibetin pakolaishallitus on madaltanut tavoitteitaan ja pitkälti luopunut itsenäisyyden havittelusta. Nyt tavoitteena on vain selviäminen. Vaikka mielenosoituksissa huudetaan yhä Rangzen – Vapaus – tiibetiläiset puhuvat nykyään lähinnä vapaudesta säilyttää kulttuurinsa, muistonsa ja kielensä Kiinan rajojen sisä- ja ulkopuolella. He yrittävät pitää historian häviäjiin lukeutuvan kansan tarinan elossa.
Barbara Demick: Tukahdutettu kaupunki. Elämää, kuolemaa ja vastarintaa Tiibetissä. Suomentanut Terhi Kuusisto. 361 sivua. Suomenkielinen laitos Atena / Kustannusosakeyhtiö Otava.
JARKKO KEMPPI
