Suomalaiset nuoret luottavat mediaan huomattavasti vanhempia vähemmän.
Uutisten viikon Nuoret ja uutismediasuhde –tutkimukseen vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista enimmilläänkin yksittäiseen mediaan luottaa vain reilu kolmannes nuorista. Tiktok on 13–18-vuotiaiden nuorten tärkein uutiskanava, ja yhä useampi nuori seuraa uutisia sitä kautta.
Uusi Luotettavan tiedon jäljillä -mediakasvatusmateriaali antaa käytännön työkaluja medialuottamuksen ja -taitojen vahvistamiseen. Se on tuotettu yhteistyössä Uutismedian liiton, kirjankustantamo Tammen sekä kirjailija Elina Lappalaisen kanssa. Materiaali pohjaa Lappalaisen Tornihuoneen salaseura – Uutisten jäljillä -lastentietokirjaan.
– Mediakasvatuksen tärkein tehtävä somen ja tekoälyn aikakaudella on vahvistaa nuorten uskoa siihen, että vastuullisiin mediasisältöihin ja journalismiin voi luottaa, mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen Uutismedian liitosta toteaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa on olennaista tehdä journalismia tutuksi ja opettaa erottamaan omassa somearjessa erilaiset mediasisällöt toisistaan.
– Tähän uusi materiaalimme antaa työkaluja, Romppainen jatkaa.
Erityisesti alakouluun suunnattu materiaali koostuu käytännöllisistä tehtävistä, jotka haastavat pohtimaan, keskustelemaan ja kokeilemaan itse. Ne vahvistavat ymmärrystä luotettavan tiedon, journalismin ja uutismedian merkityksestä. Samoja teemoja käsittelee myös Lappalaisen Uutisten jäljillä -tietokirja.
– Luottamus ja luotettava tieto ovat demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Silti useimmat keskustelijat keskittyvät mediakritiikkiin. Epäluulon kylväminen on helppoa. On meistä kaikista kiinni, että jatkossakin on myös luottamusta, Elina Lappalainen sanoo.
– Sen lisäksi että varoittelemme netissä kaikesta mikä ei ole totta, voimme auttaa tunnistamaan tarkistettua ja luotettavaa tietoa ja opastaa sen luokse, hän sanoo.
Luotettavan tiedon jäljillä on osa uutismedian ja koulujen Uutisten viikkoa, jota vietetään tällä viikolla. Teemaviikko on koulujen ja uutismedian tärkein yhteiskampanja ja yksi suurimmista mediakasvatustapahtumista Suomessa. Aiemmin Sanomalehtiviikko-nimellä tunnettua tapahtumaa on vietetty vuodesta 1995 asti.