Timo Soini. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Timo Soini: Suomeen tulee kahdeksan vuoden sinipuna

Ex-ulkoministeri ei ole palaamassa politiikkaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entisen ulkoministerin Timo Soinin mukaan tällä menolla Suomeen on tulossa sinipunahallitus seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Sinipunalla tarkoitetaan hallituspohjaa, jonka pääpuolueet ovat kokoomus ja SDP.

– Paitsi, jos kepu [keskusta] haluaa olla liberaali, persut muuttoliike ja kristilliset lahko. Tällä menolla nämä kaikki ovat ensi kerralla oppositiossa, Soini kirjoittaa blogissaan.

Aiemmin perussuomalaisten puheenjohtajana vuosina 1997-2017 toiminut Soini arvioi, että puolue voi menestyä kohtalaisesti ”[Jussi] Halla-ahon[Riikka] Purran iikolliversiona”.

– Haluaako se sitä? Ikuista oppositiota, Soini toteaa.

Samalla Soini ilmoittaa, ettei ole asettumassa ehdolle tulevissa alue- ja kuntavaaleissa.

– Vaikka olen ulkopuolella, en välttämättä ole pihalla.

Kirjoituksensa lopuksi Soini antaa arvionsa myös muiden puolueiden tilanteesta.

– Sinipuna vihreillä ja RKP:lla on nuuskaa kansan silmille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)