Timo Soini syyttää Helsingin Sanomia vihapuheesta

Perussuomalaisten Timo Soinin mukaan "Helsingin Sanomat antoi kanavan uskonnolliselle vihapuheelle".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Timo Soini kirjoittaa blogissaan Helsingin Sanomista, jonka EU:n lisääntymisterveyttä koskevaa päätöstä käsittelevästä jutusta hän mainitsee valtio-opin professori Matti Wibergin ja Euroopan parlamentin jäsen Liisa Jaakonsaaren (sd.) kommentit katolisista.

”Tuskin Paavi on Wibergin seksistä kiinnostunut. Sen paremmin määrästä kuin laadustakaan. …Liisa Jaakonsaari puhuu katolisesta kaksinaismoralismista. Kaksinaismoralismi tuskin on uskontoon liittyvää. Eiköhän samaa vaivaa ole kaikilla muillakin”, Soini toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

”Uskonnonvapautta suistavaa asennetta oli lehdessä pilvin pimein. Riittäkööt esimerkiksi nämä kaksi pöljyyttä”.

Hänen mukaansa ”Suomen poliittiselta ja tiedotukselliselta eliitiltä näyttää puuttuvan kunnioitus muita vakaumuksia kohtaan sekä meillä että maailmalla. Uskontojen tuntemus on kevyttä kuin poutapilvi”.

”Näyttää siltä, että uskonnollinen suvaitsemattomuus lisääntyy Suomessa. On ikävää, että valtakunnan valtalehti antaa sille näyttävästi palstatilaa”, Timo Soini kirjoittaa.

Soinin mukaan ”Satu Hassi pääsi tavoitteeseensa. Hän lupasi Estrelan raportille näkyvyyttä. Maan päälehti meni täysillä vihreään lankaan”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Politiikka

Kansanedustaja suree Ukrainan lapsia

80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on muistutus siitä, mihin äärimmäinen kansallismielisyys, valheelliset argumentit ja kansojen alistaminen voivat johtaa, Pia Kauma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS