Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump valitsi puolustusministeriksi sotilastaustaisen Pete Hegsethin, joka on tullut tunnetuksi myös Fox News -kanavan juontajana.
Valintaa on pidetty osin yllättävänä. Trumpin sisäpiirin harkintaa tuntevat tahot kertovat CNN:lle, että ratkaisevaksi koitui miesten pitkään kestänyt tuttavuus ja tulevan puolustusministerin sotilastausta. Ministerivalinnat pitää vielä vahvistaa senaatissa, jossa republikaaneilla tulee olemaan tammikuusta lähtien enemmistö.
Pete Hegseth aloitti työuransa finanssialan analyytikkona ja liittyi Minnesotan osavaltion kansalliskaartiin. Hän toimi jalkaväen upseerina muun muassa Irakissa ja Afganistanissa saaden useita ansiomerkkejä. Hegsethiä harkittiin eri tehtäviin Donald Trumpin ensimmäisellä virkakaudella, mutta hän toimi lopulta vain presidentin epävirallisena neuvonantajana.
Ukrainalaismedioissa on ilahduttu Pete Hegsethin aiemmista lausunnoista, joissa hän on kehottanut Yhdysvaltoja jatkamaan Ukrainan vahvaa tukemista ja varoittanut Venäjän luomasta uhkasta. Hegsethin mukaan presidentti Vladimir Putin käyttäisi mahdollista tulitaukoa vain varustaakseen armeijansa uudelleen.
– Pelissä on se, että pystymmekö torjumaan itsevaltaisen johtajan, joka käytännössä haluaa palauttaa Neuvostoliiton takaisin ja ottaa jälleen haltuunsa Ukrainan. Meidän on lisäksi varmistettava, ettei konfliktissa ajauduta Naton 5. artiklan myötä laajempaan sotaan, Hegseth sanoi aiemmin Fox Newsin haastattelussa.
Hänen mukaansa Ukrainalle pitää toimittaa sen tarvitsemia aseita nopeammin ja laajemmin kuin presidentti Joe Bidenin hallinnon aikana.
– Heidän pitää pystyä pysäyttämään Putinin joukot ja myös työntää venäläisiä takaisin. Siinä luultavasti kestää kauan, ja se tulee olemaan veristä, mutta nämä asiat ovat nähdäkseni pelissä Yhdysvaltain kannalta, tuleva puolustusministeri sanoi.
Donald Trumpin tähän mennessä tekemien ministerivalintojen arvioidaan enteilevän tiukkaa linjaa myös Pekingiä kohtaan. Turvallisuuspolitiikan asiantuntija Dmitri Alperovitsh nostaa viestipalvelu X:ssä esiin Mike Walzin valinnan kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi ja Marco Rubion ulkoministeriksi.
– Trumpin toisen virkakauden hallintoon on tulossa Yhdysvaltain historian kovin ryhmä Kiina-haukkoja, asiantuntija sanoo.
Trump pick for Defense Secretary Pete Hegseth:
“You know what ceasefires are for him [Putin]? An opportunity to reload”
“[We should be] equipping and supplying Ukraine with what it needs
The Biden administration has not been doing it fast enough” 1/
— Tymofiy Mylovanov (@Mylovanov) November 13, 2024
Between @michaelgwaltz as National Security Advisor and @marcorubio as Secretary of State, the second Trump Administration is shaping up to have the most hawkish team on China in US history.
Let’s see who gets Commerce and Treasury now…
— Dmitri Alperovitch (@DAlperovitch) November 12, 2024