Telegramin logo. AFP / LEHTIKUVA / LIONEL BONAVENTURE

Toimittaja loi työnhaun tilin Telegramiin, heti tarjottiin keikkaa siirtolaisten salakuljettajana

Moni "työtarjous" liittyi rahanpesuun ja huumeisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Virolainen toimittaja Holger Roonemaa loi tilin Telegraph-palveluun, jonka avulla hän etsi itselleen töitä. Tili liittyi kanaviin, joissa kerrottiin Viron työpaikoista.

Pian liittymisen jälkeen toimittaja alkoi saamaan työtarjouksia esimerkiksi siirtolaisten salakuljettajana Valko-Venäjän rajalta Saksaan ja sveitsiläisten säästämien rahojen huijaamisesta.

Työtarjoukset liittyivät myös esimerkiksi rahanpesuun ja huumeiden salakuljettamiseen.

Toimittaja kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan viestiketjussa. Hän on jakanut kuvakaappauksen yhdestä keskustelusta, jossa toimittajalle luvattiin 1 300 dollarin palkkio jokaisesta salakuljetetusta siirtolaisesta. Palvelussa valenimellä esiintynyt henkilö kertoi myös yksityiskohtaisen matkan reitin.

– Ihmiset pyrkivät Saksaan. Nämä ovat sellaisia ihmisiä, joita voit jopa laittaa tavaratilaan. Heidän tehtävänään on päästä Saksaan. Ei ole väliä, miten he pääsevät sinne, he haluavat vain päästä sinne, eräs toinen salakuljetustyötä tarjonnut kertoi palvelussa.

Myös rahanpesuun liittyvät työtarjoukset olivat yleisiä. Toimittajan mukaan niissä jonkun tulisi antaa tehdä pankkisiirtoja omalla pankkitililläsi ja tehdä tarvitsemansa siirrot. Pankkitilinsä tiedot luovuttanut saisi pienen prosenttiosuuden palkkion.

– Tietenkin he sanovat, että tämä kaikki on täysin laillista, Roonemaa toteaa.

Roonemaa kertoo sosiaalisessa mediassa muistakin saamistaan työtarjouksista. Hän huomauttaa, että nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kaikista tarjouksista, joita heille tehtiin.

– Telegram on tehnyt tästä niin helppoa. Sinun ei tarvitse tuntea pimeää verkkoa ostaaksesi tai myydäksesi huumeita tai löytääksesi nopeita rikoskeikkoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)