Touko Aalto: Tilanne ei näytä hallituksen kannalta hyvältä

Touko Aallon mielestä työllisyystilannetta parannetaan pitkän aikajänteen päätöksillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus ei ole tehnyt riittävän pitkäjänteisiä päätöksiä työllisyystilanteen parantamiseksi, kirjoittaa Touko Aalto Talouselämässä.

– Tilanne ei näytä hallituksen kannalta hyvältä, sillä talouden ja työllisyyden tavoitteet ovat karkaamassa. Samaan aikaan valtiovarainministeriön talouskatsaus joulukuulta kertoo, että julkisen talouden alijäämäennuste vuodelle 2023 on kasvanut kevään 1,6 miljardin euron arviosta 3,3 miljardiin euroon. Talouden tasapainotavoite edellyttää siis 75 prosentin sijaan noin 76 prosentin työllisyysastetta vuonna 2023. Tilannetta ei helpota jatkuvasti vaikeammaksi käyvä työmarkkinatilanne.

– Julkisen talouden kannalta kansainvälisen talouden epävarmuustekijät ja matalasuhdanne ovat haastava yhtälö, mutta jos asiaa tarkastellaan puhtaasti työllisyyden kehityksen kannalta, aika on otollinen työllisyyttä edistäville investoinneille

Suomen talous on riippuvainen kotimaisesta kulutuksesta, minkä vuoksi yhdeksi riskitekijäksi voi Aallosta muodostua liian tiukka finanssipolitiikka.

– Vaikka finanssipoliittinen yleislinja on perusteltu, on yhtä perusteltua edellyttää hallitukselta vaikuttavia työllisyystoimia sekä uudistuksia, joilla lisätään julkisen palvelutuotannon tuottavuutta, kustannuskilpailukykyä sekä työn tarjontaa. Muuten julkista taloutta ei kyetä tasapainottamaan hallitusohjelmassa kuvatulla tavalla.

– Jos hallitus ei kykene tuomaan tämänhetkisten työllisyys- ja taloustilastojen vastapainoksi merkittäviä uusia työllisyystoimia, vaarana ovat minihallitusneuvottelut kehysriihen yhteydessä.

Aalto painottaa lyhytjänteisen talouspolitiikan sijaan panostamista työllisyyteen ja tuottavuuteen pidemmällä aikavälillä. Ratkaisuiksi hän ehdottaa seuraavia toimia:

– Hallitus voisi esimerkiksi yrittää löytää rahoituksen osaamis- ja koulutusinvestointeihin budjetin sisältä sekä torjua tehokkaasti ilmastonmuutosta ja uudistaa elinkeinorakennetta tukemaan pienten ja keskisuurten yritysten kasvua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)