Pääministeri Petteri Orpo (kok.) arvostelee Turun Sanomien haastattelussa oppositiopuolueiden puheita siitä, että sote-järjestelmä olisi koko ajan kriisissä.
Orpo kertoo vastustavansa opposition kriisikieltä, jossa kaikki on sekaisin ja romahtamassa.
– Ei se pidä paikkansa, Orpo jyrähtää.
– Meillä on asiat suhteellisen hyvin ja järjestelmämme toimii. Meillä on ongelma-alueita, ongelmakohtia, mutta niitä korjataan koko ajan.
Pääministeri sanoo, että nykyhallitus on kahden vuoden aikana kehittänyt tekemistä joka päivä yhdessä alueiden kanssa. Hänen arvionsa mukaan parempaan suuntaan ollaan menossa.
Hän muistuttaa myös, että nykyinen hallinnollinen raami perittiin Sanna Marinin (sd.) hallitukselta. Kokoomus ei olisi halunnut 21 hyvinvointialueesta koostuvaa mallia, vaan alkujaan alueiden määräksi tavoiteltiin viittä.
Hallitus on kuitenkin lähtenyt kehittämään sotea edellisen hallituksen rakentaman raamin sisällä. Siksi Orpo hämmästeleekin, miten soten rakenteesta päättäneet puolueet istuvat nyt oppositiossa ja haukkuvat hallitusta luomuksensa korjaamisesta.
– Keskusta taitaa olla noin 11 alueella valtapuolueena. He ovat itse halunneet tämän mallin, että alueilla olisi sitä valtaa. Heillä on ihan mahdollisuus siellä alueilla tehdä näitä asioita, Orpo linjaa.
Myös puheita lisäajan antamisesta alueille Orpo hämmästelee. Käytännössä se kuulostaa samalta, kuin että alueille pitäisi antaa lisää rahaa.
– 2 200 miljoonaa euroa on annettu tällekin vuodelle lisää rahaa, ja sekään ei tahdo riittää, Orpo huomauttaa.
Tällä hetkellä yli puolet hyvinvointialueista on tekemässä kuluvan vuoden aikana ylijäämäisen tuloksen. 5-6 aluetta pääsee nollatulokseen, ja vain viisi vajoaa alijäämäiseen tulokseen. Ensi vuonna ylijäämää tehtäneen tätäkin enemmän.
Orpo ei hyväksykään ajatusta, että nyt, kun osa hyvinvointialueista on tehnyt kovaa työtä sopeutusten aikaansaamiseksi, annettaisiin kaikille alueille lisää löysää.
– Sellainen ei ole viisasta johtamista eikä viisasta politiikkaa. Se on käsien pystyyn nostamista, Orpo tiivistää.