Monissa taloyhtiöissä vesimaksu on yhä kiinteä, jolloin vedenkulutuksesta maksetaan kuukausittain yhtiökokouksessa päätetty summa. Huoneistokohtaiset vesimittarit ja niihin perustuva laskutus kuitenkin yleistyvät jatkuvasti.
Asukas, joka on tottunut kiinteään vesimaksuun tai joka muuttaa asumaan yksin ensimmäiseen omaan kotiinsa, voi yllättyä tasauslaskun suuruudesta.
Uudiskohteissa vesimittarit ovat nykyään vakiona vuonna 2020 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä, jonka mukaan vesimaksun on perustuttava todelliseen vedenkulutukseen. Huoneistokohtaiset vesimittarit tulee asentaa myös esimerkiksi putkiremontin yhteydessä. Tämä on vedenkulutuksen kannalta hyvä suunta.
– Vedenkulutus on selvästi pienempää taloyhtiöissä, joissa on käytössä huoneistokohtaiset vesimittarit eli asukas maksaa käyttämästään vedestä todellisen käytön mukaan, sanoo Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen.
Ensimmäinen tasauslasku voi hirvittää
Vaikka taloyhtiössä olisi käytössä huoneistokohtaiset vesimittarit, asukas ei välttämättä pysty seuraamaan reaaliaikaisesti vedenkulutustaan. Näissä taloyhtiöissä maksetaan usein vesimaksua ennakkona, joka tasataan suuntaan tai toiseen kerran vuodessa huoneiston vesimittarilukemaan perustuen.
Oma vedenkulutus ja siitä syntyvä tasauslasku tulee joskus asukkaalle täytenä yllätyksenä.
– On tapauksia, joissa tasauslasku on ollut kuulemani mukaan jopa yli tuhat euroa, kertoo Rekonen.
– Usein käy niin, että kun asukas saa suurehkon tai ensimmäisen tasauslaskunsa, hän ottaa yhteyttä isännöitsijään ja arvelee laskussa olevan virhe tai vesimittarin olevan rikki, hän jatkaa.
Motivan ja Työtehoseuran tutkimuksen mukaan vedenkulutus vaihtelee huomattavasti eri kotitalouksien välillä. Jotkut käyttävät vuorokaudessa vettä alle 50 litraa henkilöä kohden, kun toisilla kulutus nousee jopa yli 300 litraan. Eniten vettä kuluu suihkussa käymiseen.
– Jos on tottunut asumaan niin, että vedenkulutuksesta ei tarvitse itse maksaa tai maksu kuuluu vuokraan, ei omaa vedenkulutustaan tule välttämättä edes ajatelleeksi. Lämmintä vettä kuluu kuitenkin huomaamatta yllättävän paljon, Rekonen huomauttaa.
Suihkussa käynti ei ole ilmaista
Sillä, kuinka kauan aikaa viettää suihkussa, on merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi mahdollinen tasauslasku lopulta muodostuu.
Toinen viettää suihkussa keskimäärin kaksi minuuttia, kun toisella suihkut kestävät keskimäärin 15 minuuttia. Esimerkissä vartin suihkut kustantavat vuodessa lähes 420 euroa enemmän kuin kahden minuutin suihkut.
– Jos on tottunut pitkiin varttitunnin suihkuihin, voi olla hankalaa äkkiseltään totutella ainoastaan kahden minuutin suihkuun. Kuitenkin jo lyhentämällä suihkun 15 minuutista esimerkiksi viiteen minuuttiin on mahdollista säästää vuodessa satoja euroja. Tämä on hyvä pitää mielessä, jos omat tasauslaskut hirvittävät, vinkkaa Rekonen.