Lapsi pelaa älypuhelimella Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tuijottaako lapsesi kesälomalla puhelinta? Näin rajaat ruutuaikaa

Asiantuntija muistuttaa, että laitteella vietetty aika on pois kaikesta muusta tekemisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lasten jäädessä kesälomalle on hyvä kiinnittää huomiota lasten ruutuaikaan. Riskinä on, että päivisin yksin kotona oleva lapsi viettää kaiken aikansa digilaitteen äärellä.

Suomen sydänliitto muistuttaa tiedotteessa, että digitaalinen maailma tarjoaa päättymättömänä virtana houkuttavaa ja koukuttavaa sisältöä. Vanhemmatkin tunnistavat pulman, että lasten itsesäätelykyky – kyky viivyttää välitöntä mielihyvää – on vielä kehittymätön.

Koska lapsille on liki mahdotonta säännöstellä omaa ruutujen käyttöään, he tarvitsevat siihen aikuisen apua.

– Tämän hetken ja tulevaisuuden tärkein digitaito lapsille ja aikuisille on taito osata olla ilman ruutujakin. Aivoille erittäin haastavaa ovat jatkuvat keskeytykset erilaisten heräteviestien eli notifikaatioiden muodossa. Esimerkiksi jo 11-vuotiaalle voi olla yli 2000 notifikaatiota viikossa pelkästään Snapchatista kertovat vanhemmat, kuvaa ilmiötä Taina Sainio, kasvatuksen ja opetuksen asiantuntija Sydänliitosta.

Lapsetkin tunnistavat haasteen tutkimuksissa. Kouluterveyskyselyn (2023) mukaan 38,8 prosenttia 10-11-vuotiaista lapsista kertoi yrittäneensä viettää netissä vähemmän aikaa siinä onnistumatta. Kokemus siitä, että pitäisi viettää aikaa muutoin kuin netissä on lapsilla lisääntynyt. Erityisesti tytöillä netistä irrottautumisen vaikeuden kokemus on kasvanut 42,9 prosenttiin kuuden vuoden takaisesta 31,8 prosenttia.

Miten aikuinen voi auttaa lasta rajaamisessa ja mitä tilalle?

Ensimmäiseksi Sydänliitto suosittelee sopimaan päiväohjelmasta, kun lapsi on yksin päivät kotona. Eli paljonko saa olla ruuduilla ja mitä muuta tehdään. Koululainen voi tarvita apua ruuduttomien hetkien suunnittelussa.

Toiseksi kannattaa rajata ruutuaikaa ja sisältöjä. Lapsen laitteelle voi asettaa esimerkiksi päiväkohtaisen rajan, yölukituksen ja parantamalla turvallisuutta estämällä tietyille sivustoille pääsyn. Puhelimen ruutuaikaa voi rajata erilaisilla ruutuaikasovelluksilla.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella myös netin sisällöistä. Sydänliitto muistuttaa, että se mitä vanhempien sosiaalisen median syötteessä näkyy ei ole samaa kuin lapsen tai nuoren.

– Ohjaa lapselle tapoja säädellä omaa syötettä käyttämällä “en halua nähdä tätä” tai lopettamalla sisällön seuraamisen, tiedotteessa vinkataan.

Lomatekemistä ruudun ulkopuolella

Kun rajaamme puhelimella olemista tai pelaamista, mihin kaikkeen aikaa jää enemmän? Joskus lapset tarvitsevat aikuisen ideoita ja pientä innostusta siihen, mitä voisi leikkiä tai tehdä. Aikuinen voi ehdottaa ja antaa muutaman idean, ja usein se riittää. Pieni innostaminen auttaa alkuun.

– Vaikka lasten ja nuorten sosiaalisuudesta osa tapahtuu digimaailmassa, ovat ruudut silti aikasyöppöjä ja kuormittavat lastakin. Ruutuaikaa, joka on pois lapsen mahdollisuuksista saada riittävästi liikuntaa, leikkiä, unta ja kasvokkaisia kohtaamisia, on tärkeää rajoittaa, rohkaisee Sainio.

Sydänliiton mukaan hyvää lomatekemistä ruudun tuijottamisen sijaan ovat esimerkiksi.

  1. Kaveritreffejä. Kenen kaverin, serkun tai sukulaisen kanssa voisi sopia ulkoilusta tai leikeistä?
  2. Aku Ankat ja muut kirjat esille. Vanhoja kirjoja voi lukea uudestaan tai hakea kirjastosta uusia. Jos lukeminen on vaikeaa tai epämieluisaa, pieni palkinto kirjan lukemisesta voi innostaa.
  3. Lautapelit ja pelikortit esille. Anna pelien olla näkösällä, niin ne houkuttelevat pelaamaan. Myös ulkona viltillä pelaaminen on mukavaa.
  4. Piknik-retki kaverin tai kirjan kanssa puistoon tai omaan pihaan.
  5. Muovailut ja rakentelut. Legot tai muovailuvahat? Jos aikuinen auttaa alkuun illalla, saattaa niiden tekeminen edistyä kummasti päivällä.

LUE MYÖS:
Onko lapsesi koukussa älypuhelimeen? Näissä tilanteissa pitää huolestua
Huolestuttaako lapsesi netinkäyttö? Asiantuntija varoittaa virheestä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)