Joka kymmenes Tukholman alueella toimiva jengirikollinen omistaa oman yrityksen, selviää Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n selvityksestä.
SVT:n selvitys paljastaa, että Tukholman 591 jengirikollisesta 57:llä on oma yritys. Yrityksen omistavista jengirikoksista 46 on tuomittu väkivalta-, huume- tai aserikoksista. Osa rikollisista omistaa useampia yrityksiä, joten yrityksiä on yhteensä 68.
Talousrikosviraston asiantuntijan Sara Perssonin mukaan rikolliset käyttävät tällaisia yrityksiä yhä enenevissä määrin rahanpesuun.
– Mutta yrityksissä tehtävillä rikoksilla voi myös tienata hyvin, Persson huomauttaa.
Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi arvonlisäverorikokset sekä sosiaaliturvan laiton hyödyntäminen.
– Voit käyttää yhteiskunnan rahoja eräänlaisena pankkiautomaattina, kunhan sinulla on siihen laillinen julkisivu, kertoo Ruotsin veroviraston asiantuntija Anette Bergvall.
Yrityksistä 19:sta toimintaa ei ollut tarkemmin määritelty. Kahdeksan toimi sijoitus- ja konsultointialalla, kahdeksan rakennusalalla ja kuusi musiikkialalla. Lisäksi yrityksiä toimi muun muassa taksi-, auto- ja elintarvikealalla.
Kaksi yritystä toimi jopa hoiva-alalla.
– On aivan liikaa tapauksia, jossa jengirikolliset työskentelevät hoivan parissa, Persson valittelee.
Epäilyksiä herättää myös sijoitus- ja konsultointialan yritysten suuri määrä. Persson uskoo, että tällaisia yrityksiä käytetään todennäköisesti julkisivuna rikolliselle toiminnalle.
Bergvallin mukaan jengirikollisten omistamia yrityksiä ja niiden takana toimivia henkilöitä on usein hankala jäljittää. Usein yrityksiä perustetaan esimerkiksi vääriä tai varastettuja henkilöllisyystodistuksia käyttämällä.
Tehokas keino jengirikollisten yritysten valvontaan olisi tehostaa valvontaa. Samalla laittomiin tarkoituksiin perustetut yritykset halutaan tehokkaammin ulos yritysrekisteristä.
– Olisi erittäin tärkeää, että saisimme käyttöömme yhtenäisen henkilöllisyysrekisterin sekä oikeuden tallentaa biometrisiä tietoja, jotta voimme varmistaa, että jokainen [yrityksen rekisteröintiä hakeva] hakija on oikea ihminen, Bergvall tiivistää.