Jouluvaloja ja ihmisvilinää Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tuleeko valkea joulu? Tältä näyttää uusin ennuste

Meteorologin mukaan lumitilanne voi muuttua moneen kertaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen.

– Kuukausiennuste on nyt muuttunut Suomen osalta lauhasta talvisäästä enemmän tavanomaisen talvisään puolelle, mikä on valkean joulun kannalta lupaavampi. Tästä huolimatta joulun alla ainakin maan etelä- ja länsiosassa osa sateesta tulee ajoittain vetenä ja varsinkin rannikon tuntumassa lumitilanne voi vielä muuttua moneen kertaan, toteaa meteorologi Anna Latvala Forecan blogissa.

Aiemmat kuukausiennusteet ovat Forecan mukaan näyttäneet jouluviikolle tavanomaista lauhempaa säätä, mutta nyt ennuste näyttää, että jouluviikon keskilämpötila olisi Suomessa ajankohdalle tavanomainen.

– Sekä viikon keskilämpötila että sademäärä ovat tässä ennusteessa Suomessa tavanomaisen tienoilla jouluviikolla. Suomen länsipuolella on kuitenkin uuden kuukausiennusteen mukaan edelleen tavanomaista viileämmän sään alue ja Suomen itäpuolella tavanomaista lauhemman sään alue, joten rajalla ollaan, Latvala toteaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)