Kaliforniassa riehuva tuli-inferno lähestyy Yhdysvaltain varapresidentin Kamala Harrisin Los Angelesissa sijaitsevaa kotia, kertoo The Sunday Times.
Los Angelesin kaupungin palopäällikkö Kristin Crowleyn mukaan kaupunki on kohtaamassa uuden ”tuliaallon” voimakkaana pauhaavan tuulen vuoksi, joka levittää paloa nyt kohti Brentwoodin aluetta. Palohenkilöstön kerrotaan tekevän kaikkensa, jotta eteneminen saataisiin pysäytettyä.
Brentwood on yksi Los Angelesin varakkaimmista alueista. Siellä asuvat Kamala Harrisin lisäksi myös esimerkiksi Arnold Schwarzenegger, Reese Witherspoon ja Meryl Streep.
Aiemmin Harrisin tiedottaja Ernesto Apreza kertoi viestipalvelu X:ssä, että Harrisin koti on evakuoitu. Harris itse on kiitellyt hätäviranomaisia ja kertonut rukoilevansa evakuoitujen puolesta. Hän on myös todennut, ettei yksikään yhteisö joudu vastaamaan katastrofiin yksin.
Kokonaisarvion mukaan maastopalot ovat aiheuttaneet yli 12 000 rakennuksen tuhon ja karkottaneet 150 000 ihmistä kodeistaan. Lauantai-iltana kuolleiden määrän kerrottiin olevan 16. Palojen uskotaan aiheuttaneen tähän mennessä 150 miljardin dollarin vahingot.
Palohenkilöitä on lähetetty Nevadasta, Utahista, Oregonista ja Texasista auttamaan tulipalon torjunnassa. Palohenkilöstö on nyt määrältään noin yhdeksän tuhatta.
Los Angelesin pormestari Karen Bass sanoo, että katastrofitutkintaa tehdään myöhemmin, kun vaara on ohi. Hänen mukaansa ihmiset surevat nyt. Bass on kohdannut kritiikkiä muun muassa koskien Los Angelesin palokunnan rahoituksen leikkaamista 18 miljoonalla dollarilla.
I am thinking of those impacted by the wildfires in Southern California and praying for the first responders who are taking heroic action to help keep communities safe.
Please listen to local officials, evacuate immediately if you are told to do so, and take care of each other. pic.twitter.com/OSt5BXDXcl
— Vice President Kamala Harris (@VP) January 8, 2025