Luksusvaatteita ja kenkiä on väärennetty tullin mukaan ”aina”, mutta nyt kuvioon on tullut aivan uusi ilmiö. Tulliylitarkastaja Riikka Pakkanen kertoo Verkkouutisille, että siinä missä aiemmin tuoteväärennöksen nettikaupasta saanut järkyttyi huijauksesta – nyt teinit ja nuoret aikuiset tilailevat väärennöksiä verkosta surutta.
– Se on näkynyt meillä viime vuoden loppupuolelta. Nuorille voi olla ihan ok, että tuote on feikki, koska ”se nyt vain halutaan.” Asennemuutos on selkeä, Pakkanen sanoo.
Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston EUIPOn EU:n laajuisessa tutkimuksessa puolet 15-24-vuotiaista kertoi pitävänsä väärennetyn tuotteen ostamista hyväksyttävänä, mikäli aidon hinta on liian korkea.
Tulli valvoo EU:n ulkopuolelta Suomeen saapuvaa postiliikennettä, joka Pakkasen luonnehdinnan mukaan on ”loputon suo”.
– Volyymit ovat hurjia, useita kymmeniä miljoonia paketteja vuositasolla. Sama henkilöstö tullissa valvoo myös laittomat lääkkeet, huumeet ja muut, Pakkanen muistuttaa.
Pelkästään kahdelta isolta kiinalaistoimijalta Alibabalta ja Aliexpressiltä saapuu Belgian Liegen lentokentälle jatkuva pakettivirta, ja sieltä tavara jaetaan ympäri EU:ta. Kiina on myös ylivoimaisesti suurin tuoteväärennösten tuottaja.
Belgian Liegeen saapuu Pakkasen mukaan vuodessa 800 miljoonaa lähetystä. EUIPO on arvoinut, että väärennöksistä vain 1-2 prosenttia jää haaviin.
– Yhdelläkään maalla ei ole mahdollisuutta aukottomasti näitä valvoa, Pakkanen toteaa.
Taustalla järjestäytynyt rikollisuus
Tulli on pysäyttänyt tänä vuonna 200 lähetystä. Osa väärentäjistä ilmoittaa asiakkaalle jo tilausvaiheessa, että mikäli paketti jää tulliin, kauppa lähettää korvaavan tuotteen.
Pakkanen huomauttaa, että väärennösten maahantuonti on asianomistajalähtöinen rikos, jossa brändin omistaja vaikuttaa siihen, mitä asialle tehdään.
– Emme voi valvoa, jos oikeudenhaltija ei halua, että valvotaan. Osa on kiinnostuneita, mutta osa ilmoittaa suoraan, että tämän määrän alle menevistä väärennöksistä emme halua edes tietää.
– Suomi ei ole myöskään mikään ykkösongelma-alue, koska meillä väärennöksiä ei myydä kivijalkakaupoissa ja populaatiokin on aika pieni. Siksi oikeudenomistajia kiinnostaa enemmän Etelä- ja Keski-Eurooppa, Aasia ja Afrikka, joista saadaan suurimmat pysäytysmäärät.
Tiukin laki on designistaan kuuluisissa Italiassa ja Ranskassa, jossa viranomainen voi Pakkasen mukaan takavarikoida feikkilaukun vaikka suoraan käsivarrelta sellaisen kadulla bongatessaan.
Kaikkea mahdollista väärennetään mille on kysyntää.
– Jopa laakereista lähtien, joissa riskit ovat todella suuret, jos esimerkiksi ajoneuvossa laakeri pettää. Vaatteet, kengät ja käsilaukut ovat tietysti tyypillisiä, sitten autojen varaosat, sähköjohdot, puhelimien akut ja laturit, Pakkanen luettelee.
Väärennöksien taustalla on Pakkasen mukaan järjestäytynyt rikollisuus.
– Ei se mene niin kuin joskus on väitetty, että sama tehdas tekisi päivällä aidot tuotteet ja iltavuorossa halvemmat kopiot, ei todellakaan. Ostamalla väärennettyjä tuotteita tukee järjestäytynyttä rikollisuutta, ja samalla huume-, ase- ja pahimmillaan ihmiskauppaa, sanoo Pakkanen, jonka mukaan feikkituotteita tehdään Aasian-tehtaissa jopa orjatyötä muistuttavissa olosuhteissa.
Sosiaalinen media vauhdittaa ilmiötä
Brändien omistajat ovat kouluttaneet tulliviranomaiset tunnistamaan väärennökset.
– Joskus huvittavat nämä nuoret somejulkkikset, jotka esittelevät kalliita vaatteitaan, kun niistä näkee, ettei sitä ole 2000 eurolla ostettu, vaan ehkä satasella. Replikat voivat olla yllättävän kalliitakin, ja niitä voi joku luulla aidoiksi, mutta tuote ja laatu on silti huonompi. Jos itse olisin nuori, niin aika varovaisesti suhtautuisin näihin ”fleksaajiin”, Pakkanen pohtii.
Tullissa paketti on aina avattava väärennösten kiinnisaamiseksi, sillä tavaramerkki ei näy läpivalaisukuvassa. Joskus oikeudenhaltijat pyytävät näytteitä omaan laboratorioonsa tutkittavaksi, jotta voivat valmistua tavaran laadusta. Kokenut tullitarkastaja Pakkasen mukaan osuu arvioissaan paketin sisällöstä usein oikeaan.
– Ja rehellisesti, kun ne paketit tulevat Kiinasta, niin niissä on se tietty Kiina-haju. Lähettäjät ovat myös usein samoja ja tunnistettavissa.
Maahantuonti vaikkapa matkatavaroiden mukana ei tullin mukaan ole suuri ongelma. Lomalta saa tuoda merkkiä kopioivat varvastossut omaan käyttöön. Rangaistavaa on maahantuonti kaupalliseen käyttöön.
– EU-tuomioistuimen ennakkopäätöksen mukaan verkkokaupasta tilaaminen katsotaan kaupalliseksi toimeksi, mistä vuoksi tuoteväärennöksien maahantuontia postiliikenteessä voidaan valvoa, Pakkanen sanoo.
LUE MYÖS:
Nuorten rikokset räjähtivät – IL: Näitä tavaroita ryöstetään