Helsingin Narinkkatorilla vaalien alla huomio kiinnittyy vanhempaan herrasmieheen.
– Olkaa hyvä, hän sanoo ja ojentaa esitettä. Kohteliaisuus on miehen tavaramerkki eikä kukaan kehtaa olla ottamatta esitettä.
Viimeksi hän oli paikalla eurovaalien alla jakamassa Henna Virkkusen esitteitä. Tätä ennen hän oli paikalla kampanjoimassa Alexander Stubbia presidentiksi.
Mies on nimeltään Juhani Heinonen, Helsingin kuntapolitiikassa pitkään toimineen kokoomuspoliitikko Pia Pakarisen isä.
Tämän jutun ilmestyessä jo 91 vuotta täyttänyt isä on ollut vuosia tukena tyttärensä vaalityössä. Ennätys on 5 000 esitettä vuoden 2017 kuntavaaleissa.
Ovi rappukäytävään on jo valmiiksi avattu Helsingin Lauttasaaressa. Heinonen yllättää toimittajan ojentamalla saman tien eteisessä itsestään edellispäivänä kirjoittamansa elämäkerran.
Teksti on kirjoitettu selkeästi tikkukirjaimilla ruutupapereille, jotka on niitattu siististi yhteen ja otsikoitu ”Juhani Heinonen: aina kokoomusta!”. Mieleen tulee kouluvihko. Heinonen onkin entinen opettaja.
Elämäkerta alkaa loogisesti kuvauksella syntymästä Helsingin Kaivopuistossa silloin sijainneessa sairaalassa.
”Kuulemani mukaan synnytyslääkärini ei minulle pitkää ikää povannut, mutta tässä vielä olen”, Heinonen kirjoittaa.
Juhani Heinonen liikkuu ketterästi paikasta toiseen. Kun pohdimme kuvien ottamista polkupyörän selässä, hän on ehtinyt jo laskeutua kerrostalon rappukäytävän portaat alas ja ottaa pyörän esiin autotallista toimittajan ja kuvaajan vasta laittaessaan kenkiään jalkaan eteisessä.
Ei uskoisi, että Heinonen ei saanut koskaan koululiikunnasta vitosta tai kutosta parempaa numeroa.
– Minulla oli lyhyet jalat ja arvostelu meni sen mukaan, miten paljon hyppäsit pituutta tai korkeutta ja työnsit kuulaa. Minut valittiin myös aina viimeisenä joukkueisiin.
Opettajaksi tultuaan Heinonen ei ole koskaan halunnut antaa kenellekään seiskaa huonompaa numeroa liikunnasta.
– Se, että tulee innostuneena tunnille, on jo paljon.
Juhani Heinosen kanssa jutellessa ja elämäkertaa lukiessa paljastuu hyvän voinnin ja pitkän iän salaisuus. Fyysisestä kunnosta huolehtiminen. Terveet elintavat. Uteliaisuus ja kiinnostus maailmaa kohtaan. Aktiivisuus ja halu olla hyödyksi ympärilleen.
”Joku on sanonut viisaasti siihen tapaan, että elämän ja sen mahdollisuuksien vastaanottaminen sekä oman elämän hallinta ovat hyvän elämän lähtökohta. Uskon myös, että on suurempi voima, kohtaloonkin uskon ja Jumalaan”, hän pohtii elämäkerrassaan.
Heinonen jäi leskeksi 40 vuotta sitten, mutta ei ole jäänyt elämässään yksin. Kun tytär Pia sai ennen vuosituhannen vaihdetta töitä Luxemburgista Euroopan yhteisöjen tuomioistuimesta, hän lähti mukaan au pairiksi hoitamaan tämän pieniä lapsia.
Nykyisin Helsingin seudun keskuskauppakamarin toimitusjohtajana työskentelevä Pakarinen kiittelee vuolaasti isäänsä, joka käytännössä mahdollisti hänen poliittisen uransa lasten ollessa pieniä.
Heinonen kävi myös vuosia aina arkisin puoliltapäivin ulkoiluttamassa Pian kääpiövillakoira Manua, kunnes tämä joulun alla kuoli.
Heinonen taas on kiitollinen matkoista, joille tytär on ottanut hänet mukaan. Tätä haastattelua tehtäessä Heinonen oli lähdössä seuraavalla viikolla Pian mukana Pariisiin, jonka yliopistosta nyt jo aikuinen lapsenlapsi oli valmistumassa.
– Hän on ottanut minut aina mukaan ja luottanut siihen, että minä jaksan.
Luxemburgista Heinonen toi mukanaan avoauton, jolla ajeli viime vuosiin saakka. Nyt kulkupelinä on vuodelta 1952 peräisin oleva Crescent-polkupyörä, jolla hän ajaa Koivusaaren asemalle ja hyppää sieltä metroon.
Tytärtä kaatumisriski isän mukaan jo mietityttää.
– Pia on sanonut, että minun pitäisi jo jättää polkupyöräily, mutta minä olen vastannut, että se pitää tasapainon ja jalkalihakset kunnossa.
Juhani Heinonen seuraa tarkkaan politiikkaa, etenkin kaupunginvaltuuston kokouksia. Haastattelupäivänä hän on varautunut avaamaan tablettinsa kello 16, jolloin kokous alkaa ja sitä voi seurata etänä.
– Siellä on tämä talousarvio pääasiassa käsittelyssä.
Sen Heinonen myöntää, että digitekniikkaa tuottaa usein vaikeuksia. Apua saa tarvittaessa aikuisilta lapsenlapsilta. Tai tyttäreltä Pialta.
Hän kiteyttää itse asiat elämäkertansa lopussa näin:
”Vanheneminen ei ole helppoa. Kaikki sujuu vähän hitaammin. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, ettei enää olisi hyödyksi ympärilleen. Olen oppinut arvostamaan elämää ja terveyttä. Kumpikaan ei ole itsestäänselvyys. Vielä olen hengissä ja utelias näkemään, mitä kaikkea maailmassa vielä tapahtuu. Ihminen elää vain tämän yhden kerran.”
Juttu on julkaistu myös lokakuussa 2024 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä
