Ajatuspaja Magman poliittisen historian dosentti, VTT Mikko Majanderin mukaan suomettuminen ja sosialismi kantavat suomalaisten mielissä ja historian tutkimuksessa liian yksipuolista kuvaa.
– Suomettuminen on propagandistinen ja moralisoiva termi, joka on menettänyt analyyttisen voimansa, sanoo Majander Verkkouutisille.
Hän on kirjoittanut kirjan Komplekseja, kilpailua ja kumppanuutta: Suomen ja Ruotsin suhteissa, jossa Majander on tutkinut Suomen ja Ruotsin pitkää suhdetta.
Majanderia on häirinnyt suomalaisessa keskustelussa se, että lähestymme sotiemme jälkeistä historiaa mustavalkoisesti itä-länsi-akselilla. Vaikka poliittinen elämämme oli vahvasti Neuvostoliiton sanelemaa, niin Suomi pyrki Majanderin mukaan ankkuroitumaan ja ankkuroitui vahvasti Pohjolaan.
Neuvostoliitto ja Saksa lukivat Suomen Baltian maaksi ennen toista maailmansotaa. Suomea ei luettu itsestään selväksi osaksi Pohjolaa, vaikka sen yhteiskuntamalli oli samankaltainen kuin muissa Skandinavian maissa.
Tästä puhuu omaa kieltään elokuun 1939 etupiirisopimus, jossa Saksa luovutti Neuvostoliiton etupiiriin, luettiin Baltian maat ja Suomen. Sodan jälkeen Neuvostoliitto vaikutti suomalaiseen päätöksentekoon.
– Tähän vaikutti paitsi YYA-sopimus myös se, että Neuvostoliitto vaali kahdenvälisyyttä maiden välisissä suhteissa. Suomea ei päästetty läntisiin ”blokkeihin”. Neuvostoliitolle oli taattava samat etuisuudet, jotka Suomi onnistui neuvottelemaan muilla markkinoilla. Se hidasti sopeutumista läntiseen talousintegraatioon, sanoo Majander.
Tutkijan mukaan toisessa maailmansodassa Suomen pelasti sen sisäinen vahvuus, joka oli 1930-luvun edetessä lujittunut pohjoismaisen kansanvallan pohjalta. Se näkyi sekä puolustustahdossa että -kyvyssä.
Geopolitiikka taas salli Neuvostoliiton tyytymisen tavoitteidensa minimiin. Suomenlahden eteläpuolella Moskovan ja Berliinin välisellä sotatiellä ei olisi selvitty. Ruotsi tarjosi tärkeän henkireiän ja materiaalistakin tukea.
Talvisodassakin Pohjois-Suomea puolusti kolmannes Ruotsin ilmavoimista.
Suomessa odotettiin apua saatavan enemmänkin, mutta Majander muistuttaa, että Ruotsilla oli myös itsekäs intressi. Ruotsin oli pidettävä huolta omasta puolustuskyvystään.
– Täytyy muistaa, että Ruotsilla oli etelästä tuleva Saksan uhka.
Suomen ja Ruotsin jätettyä hakemuksensa puolustusliitto Natoon uutisoitiin, kuinka Ruotsi saattoi tällä kertaa luottaa. Majanderin mukaan Ruotsi ei pettänyt Suomea talvisodassa eikä sen jälkeen. Ruotsi päinvastoin rahoitti ja huolsi Suomen siirtymistä sodasta rauhaan ja jälleenrakennukseen. ja osallistui sodissa Suomen puolustukseenkin. Yhteys Pohjanlahden taakse loi uskoa, että Suomi ei tukehdu Neuvostoliiton syleilyyn.
Presidentti J.K. Paasikivi näki Ruotsin ja ruotsin kielen hyödyllisyyden Suomelle vastapainona Venäjälle. Hänen mukaansa ruotsinkielisten määrä olisi voinut kasvaa vaikkapa miljoonaan.
– Geopoliitikko Paasikivi näki Ruotsin välineellisenä keinona, mutta yhtä kaikki se kertoo sen kulttuurisesta arvosta ja ruotsin kielen merkityksestä, Majander sanoo.
Suomen ankkuroitumista Pohjolaan puolsi kylmässä sodassa moni asia. Yhteyksiä rakentui muutenkin kuin valtiotasolla esimerkiksi monissa yhdistyksessä sekä suoraan kansalaisten kesken. Risteilyliikenne oli vilkasta, ja lisäksi sadat tuhannet suomalaiset muuttivat työn perässä Ruotsiin.
1970-luvulle tultaessa Suomesta oltiin rakentamassa hyvää vauhtia pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Se yksin vaikutti siihen, että Suomea olisi ollut hyvin vaikea vallata ja suojasi sitä Neuvostoliiton vaikutusvallalta.
– Jos SKDL:n edustajilta ja kannattajilta olisi kysytty, että halutaanko Suomessa Ruotsin mallia vai Puolan mallia, niin kyllä se olisi ollut ensimmäinen, Majander sanoo.
Hänen mukaansa taistolaiset eivät tarjoa edes kommunismin koko kuvaa.
Suomella ja Ruotsilla on vuosisatainen kohtalonyhteys. 1940-luvulla puuhattiin Skandinaavista puolustusliittoa, joka kuitenkin kaatui Norjan valittua NATO:n. Puolueettomuus yhdisti Pohjoismaita kylmän sodan diplomatiassa, vaikka sitä harjoitettiin omin vivahtein. Liittyminen EU:hun 1990-luvulla muutti asetelmia ja Suomi meni syvälle EU:n ytimiin. Samalla puheet Pohjolasta Suomen yhteiskunnallisena viitekehyksenä jäivät taka-alalle. Yhteistyö EU:ssakin kangerteli, kun Pohjoismaat tekivät erilaisia valintoja kansalliselta pohjalta.
Eurooppalaisen integraation takeltelu on kääntänyt 2000-luvulla katseita jälleen Pohjolaan päin. Natoon Suomi on menossa yhtä jalkaa Ruotsin kanssa. Majanderin mukaan onkin mielenkiintoista nähdä, heijastuuko uusi asetelma laajemminkin pohjoismaiseen yhteistyöhön.
