Eurooppa on laiminlyönyt varustautumisen Venäjän informaatiosotaan, sanoo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pekka Kallioniemi Suomen Kuvalehdessä.
– Paras aika istuttaa omenapuu oli kolmekymmentä vuotta sitten, toiseksi paras tänään.
Venäjän propagandamallia hän nimittää ”valheiden paloletkuksi”. Kun trollitehtaat syöttävät valtavalla paineella valheita kaikille sosiaalisen median kanaville, kukaan ei ehdi torjua niitä ja totuus hukkuu niiden alle. Jopa talvisota alkoi valheella, Kallioniemi viittaa Mainilan laukauksiin.
Vuorovaikutteisesta teknologiasta vuonna 2018 tohtoriksi väitelleen Kallioniemen mukaan meidän pitäisi nyt kiireesti tutkia, miten voimme puolustautua Venäjän ja Kiinan aggressiota vastaan.
– Ukraina on opettanut meille, miten tätä disinformaatiota vastaan voi taistella tehokkaasti. Se kumoaa väärät huhut, näyttää videoilla, miten sen sotilaat pelastavat ihmisiä ja eläimiä, ja viljelee huumoria, Kallioniemi sanoo.
Ensimmäiseksi pitää suunnitella lyhytaikaisia ratkaisuja disinformaation aggressiivisen leviämisen ehkäisemiseksi. Toinen hätäapu on sellaisten yhteisöjen luominen, jotka voivat tarkkailla informaatiokenttää ja reagoida siihen nopeasti.
Lisäksi yhteiskuntaa tulee tervehdyttää pitkällä aikavälillä, Kallioniemi sanoo.
– Suomi tarvitsee informaatioarmeijan, jolla on teknologiataitoja ja tekoälyosaamista, kykyä analysoida kriittisesti tietoa ja etsiä oleellista tietoa avoimista lähteistä, Kallioniemi sanoo.
Lisäksi Kallioniemen reseptiin kuuluu lisää tutkivaa journalismia, strategisen viestinnän osaamista ja mediakriittistä koulutusta, joka lävistää kaikki yhteiskunnan tasot. Kasvatuksessa ja koulutuksessa tulisi hänestä keskittyä medialukutaidon opettamiseen paljon nykyistä enemmän. Sen lisäksi pitäisi tavoittaa vanhemmat ikäpolvet.
Informaatiopuolustus on osa Petteri Orpon (kok.) hallituksen hallitusohjelmaa. Sen kehittämisestä on maininta kyberturvallisuusstrategiassa. Informaatiopuolustus on tarkoitus huomioida osana strategisen viestinnän toimintamallia ja puolustusjärjestelmän osalta osana valtioneuvoston puolustuspoliittista selontekoa.