Venäjän aloitettua helmikuussa avoimen hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan Turkki on pyrkinyt ranskalaistutkija Marc Pierinin mukaan tasapainoilemaan Moskovan ja Kiovan välillä.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinto on tuominnut Venäjän hyökkäyksen, sulkenut Turkin salmet ja tarjoutunut toimimaan välittäjänä sodan osapuolten keskinäisessä vuoropuhelussa.
– Näissä traagisissa olosuhteissa Turkin rooli on sinänsä tervetullut. Sen tasapainoilu on kuitenkin vaarallista uhkapeliä – ei vain Ankaran, vaan myös kansainvälisen yhteisön kannalta, Turkkia ja Lähi-itää Carnegie Europe -ajatushautomossa seuraava Pierini kirjoittaa.
– Presidentti Erdoğan on pyrkinyt toimimaan välittäjänä Venäjän ja Ukrainan välillä: puheluita, vierailuja, tapaamisten mahdollistamista, neuvotteluja viljanvientisopimuksesta, sopimuksen valvontakeskus Istanbulissa ja laivastosaattueet viljaa kuljettaville aluksille, Pierini sanoo.
– Huolellisesti rakennettu viestintälinja luo myönteistä kuvaa presidentin roolista, minkä puolestaan odotetaan hyödyttävän häntä sisäpoliittisella näyttämöllä ennen kesäkuun 2023 presidentin- ja parlamenttivaaleja, hän toteaa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Marc Pierini on tehnyt pitkän uran EU:n ulkosuhdehallinnossa ja toiminut muun muassa unionin suurlähettiläänä Turkissa 2006–2011.
Hyötyä Venäjälle
Vaikka Erdoğan pyrkii tasapainoilullaan edistämään Turkin tavoitteita ja samalla vahvistamaan omaa sisäpoliittista asemaansa, Pierinin mukaan myös Vladimir Putinin Venäjä tavoittelee tässä asetelemassa merkittäviä strategisia hyötyjä.
Turkissa asuvien venäläisten määrä sekä heidän kiinteistösijoituksensa ja rahansiirtonsa turkkilaisiin pankkeihin ovat kasvaneet viime aikoina tuntuvasti. Venäjän epäillään myös yrittävän kiertää lännen asettamia pakotteita esimerkiksi hankkimalla osuuksia turkkilaisista öljy-yhtiöistä voidakseen hämärtää öljykuljetusten alkuperää.
Samaan aikaan Kreml on Pierinin mukaan kieltäytynyt näyttämästä vihreää valoa Turkin uudelle sotilasoperaatiolle Koillis-Syyriassa ja painostanut sen aloittamaan vuoropuhelun Bashar al-Assadin hallinnon kanssa, minkä Erdoğan on aiemmin päättäväisesti torjunut.
Vaalimalla suhdetta Erdoğaniin monista poliittisista ja sotilaallisista erimielisyyksistä huolimatta Vladimir Putin onnistuu hänen mukaansa myös lyömään lisää kiilaa Turkin ja muiden Nato-maiden välille.
– Kremlin politiikka on hyvin pragmaattista: koska tiedetään, että Turkin Nato-liittolaiset haluavat pitää sen liittokunnassa ja että on myös Ankaran etujen mukaista pysytellä mukana, Putinin tavoitteena on ankkuroida Erdoğan entistä tiiviimmin Venäjään molempia osapuolia hyödyttävien puolustus-, energia-, kauppa- ja rahoitushankkeiden avulla, Pierini sanoo.
– Näin Putin helpottaa vaikeuksissa olevan Erdoğanin tilannetta ja pönkittää avoimesti tämän asemia tulevissa vaaleissa. Sen sijaan, että Turkin presidentti olisi hylkäämässä perinteiset läntiset kumppaninsa, kyse on enemmänkin siitä, että Venäjän presidentti käyttää Turkkia omaksi hyödykseen, hän toteaa.
