Neljä nuorta suomalaistutkijaa pohdiskelee vapaakauppaa suomalaisen hyvinvoinnin lähteenä Liberan raportissa ”Kauppa se on joka kannattaa?”. Raportissa käsitellään vapaakaupan teoriaa, EU:n ja USA:n vapaakauppasopimusta, kiinalaista kapitalismia sekä Suomen ja Venäjän välistä kauppaa.
Suomen ja Venäjän kahdenväliset vapaakauppasopimukset toisivat Anton Nikolenkon mielestä vain vähän hyötyä verrattuna Venäjän laaja-alaisempaan yhdentymiseen maailman talousjärjestelmään.
Paluu neuvostoliittolaiseen clearing-kauppaan johtaisi hänen mukaansa tilanteeseen, jossa Suomelle muodostuisi suhteellinen etu Venäjälle suuntautuvan viennin koonti- ja läpikulkualueeksi.
– Erikoistuminen Venäjän markkinoihin parantaisi työllisyystilannetta, muttei merkittävästi lisäisi kotimaista lisäarvon tuotantoa. Tämä kuitenkin veisi resursseja ja sitä kautta kilpailukykyä muille alueille suuntautuvalta vientisektorilta, ja jättäisi maan talouden alttiiksi Venäjän taloudellisille ja poliittisille muutoksille, Nikolenko kirjoittaa.
Rakenneuudistusta ja kiinalaista ajattelua
Marko Juutinen arvioi omassa artikkelissaan, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppasopimus ei välttämättä loisi työpaikkoja ja kasvua, vaan voisi johtaa rankkoihin rakenneuudistuksiin EU-maissa.
Toisaalta sopimus voi hänen mukaansa johtaa uusien hallinnan instituutioiden kehittymiseen transatlanttiselle tasolle. Lisäksi sopimus voi olla merkittävä kansainvälisen talousjärjestelmän kannalta.
Sakari Puisto puolestaan on sitä mieltä, että Euroopassa ja Suomessa ei ymmärretä Kiinassa tapahtuvaa muodonmuutosta. Pelkkä läpileikkaus hetken tilanteesta Kiinassa ei hänen mukaansa riitä, vaan tarvitaan syväluotausta.
– On pystyttävä sisäistämään Kiinan toimintalogiikka ja sen perusteella tekemään analyysiä päätöksenteoksen tueksi, hän kirjoittaa omassa artikkelissaan.
Kiina on Puiston mukaan kiinnostava mikrokosmos, jonka onnistumisia voisi tarkastella esimerkkinä muuallakin. Meillä olisi hänen mielestään paljon opittavaa kiinalaisten yrittäjyydestä ja talouskasvun dynamiikasta.
Menestystä ei voi luvata
Thomas Taussi muistuttaa omassa artikkelissaan, että taloudellisen vapauden edistäjiä saatetaan kritisoida suurista lupauksista, joita sääntelyn purkamiseen liitetään.
– Eihän esteiden poistaminen mahdollisuuksien tieltä vielä tarkoita mahdollisuuksiin tarttumista. Menestystä ei tietenkään voi luvata, vaikka sitä lähemmäs olisi helppo päästä, hän huomauttaa.
Sääntelyn purkaminen on Taussin mielestä silti edellytys sujuvammalle kansainväliselle toiminnalle. Lisäksi yhteiskunta tarvitsee hänen mukaansa luottamuksen ilmapiirin, henkiset valmiudet muutoksia kohtaan sekä ymmärrystä vaurauden syntymistä kohtaan.
Raportin alkusanat on kirjoittanut Risto E.J. Penttilä.
Lue Liberan raportti täältä: