FT, dosentti ja akatemiatutkija Timo Miettinen on erikoistunut laajasti eurooppalaiseen filosofiaan, aatehistoriaan ja politiikkaan. Miettinen on myös tunnettu Eurooppa-asioiden kommentaattori kotimaisessa mediassa. Teoksessaan Miettinen esittää uusia tulkintoja modernin kansanvallan ideasta ja historiasta.
Monien mielissä demokratia -käsitteen juuret ovat antiikin Kreikassa, tosin tuolloin vain pieni osa kansaa oli demokraattisen päätöksenteon piirissä. Osa puolestaan taas näkee demokratian 1700-luvun valistuksen tuotteena, vaikkakin suuri osa tuon ajan ajattelijoista edusti pikemminkin absoluuttisen monarkian kritiikkiä kuin demokratiaa.
Maailmansodan merkitys
Toisen maailmansodan jälkeinen keskustelu demokratian ideasta liittyi ennen kaikkea 1930–1940-lukujen tapahtumiin. Erityisesti juutalaisen joukkotuho sai monet eurooppalaiset kysymään, mikä merkitys demokraattisella päätöksenteolla oli, jos se oli osaltaan mahdollistanut tämänkaltaisten rikosten tekemisen.
Filosofi Theodor Adornon mukaan holokausti oli luonut täysin uudenlaisen moraalisen imperatiivin, jonka mukaan eurooppalaisten yhteiskuntien tuli järjestää toimintansa niin, ettei Auschwitz toistuisi.
Saksalainen politiikan tutkija Karl Loewenstein puolestaan loi käsitteen militantti demokratia kuvaamaan uutta käsitystään kansanvallan suhteesta ääriliikkeisiin. Loewensteinin mukaan 1930-luvun tapahtumat olivat osoittaneet, ettei yksinomaan muodollisiin seikkoihin keskittynyt demokratia kyennyt vastaamaan autoritaaristen liikkeiden nousuun. Demokraattisen oikeusvaltion oli tarvittaessa kyettävä rajoittamaan sanan- ja kokoontumisvapautta.
Toisen maailmansodan jälkeen suurin osa Itä- Euroopan sosialistisista tasavalloista sekä vuoden 1949 vallan kumouksen jälkeinen Kiina omaksuivat kansandemokratian käsitteen kuvaamaan omaa valtiollista ideologiaansa. Käsitteen taustalla oli pyrkimys kuvata sosialismin nousua rauhanomaisena prosessina.
Populismi
Miettinen toteaa, ettei populismi itsessään ole epädemokraattinen idea. Kyse on ajattelutavasta, joka esiintyy ennen kaikkea demokraattisissa järjestelmissä, jotka tukeutuvat ajatukseen kansasta poliittisen vallan lähteenä ja populistiset johtajat esittävätkin itsensä monesti kansan tahdon toteuttajina. Siksi kansan ja johtajien välisen suhteen halutaan olevan mahdollisimman suora, mutta tällaista suhdetta kansan ja johtajan välillä heikentävät instituutiot, kuten ministeriöt, virkamiehet, tuomioistuimet ja vapaa media.
Populismi voi elävöittää poliittista järjestelmää, muuttaa lukkiutuneita puoluerakenteita ja avata niitä uusille yhteistyön tavoille. Se voi myös aktivoida täysin uuden joukon ihmisiä ja kyseenalaistaa tavanomaisia näkökulmia. Tämä edellyttää kuitenkin populismin kiinnittymistä liberaalin demokratian periaatteisiin, kuten vallan kolmijakoon ja vaalitulosten kunnioittamiseen.
Populismin suhde demokraattiseen päätöksentekoon liittyy oleellisesti aikaan. Siinä missä parlamentaarinen demokratia merkitsee usein pitkällisiäkin keskusteluja ja harkintaa, populismi painottaa useammin johtajan kykyä tehdä nopeita päätöksiä kansan oletetun tahdon mukaisesti. Siten esimerkiksi poliittiset erimielisyydet on ratkaistava nopeasti ja lopullisesti.
Tästä syystä erilaiset suoran demokratian muodot, kuten kansanäänestykset tai verkkokyselyt, kuuluvat usein populismin suosikkimenetelmiin.
Nostalginen populismi
Miettinen nostaa esiin myös nostalgisen populismin, jonka nousu kytketään usein viime vuosikymmenten teolliseen rakennemuutokseen, jota ovat vauhdittaneet maailmankaupan avautumisen ohella automaation lisääntyminen. Perinteiset teollisuustyöpaikat ovat monissa valtioissa korvautuneet kaupunkikeskuksiin sijoittuvilla asiantuntija- ja palvelutehtävillä.
Nostalgisen populismin eräänlaisena huipentumana voidaan pitää vuotta 2016. Tuolloin Britanniassa EU-eron kannattajat voittivat kansanäänestyksen ja Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Molempien taustalla olleiden poliittisten kampanjoiden viesti suuntautui nimenomaan menneisyyteen. Britanniassa kampanja painottui ennen kaikkea EU-jäsenyyden myötä menetetyn määräysvallan ympärille. Yhdysvalloissa Trumpin pääviesti oli puhtaan nostalginen: Make America Great Again.
Nostalginen populismi ei ole kuitenkaan vain entisten ja nykyisten suurvaltojen ilmiö. Siitä on tullut huomattava poliittinen voima myös monissa Itä-Euroopan maissa, kuten Unkarissa, Puolassa ja Slovakiassa.
Esimerkiksi Unkarissa pitkäaikaisen pääministeri Viktor Orbánin johdolla on käännytty hyvin vahvasti nostalgian ja historian puoleen. Erityisesti unkarilaisten heimojen yhdistymisestä 900-luvun loppupuolella tuli uudella tavalla kansallisen identiteetin kiinnepisteitä. Kristillis-konservatiivinen kulttuuriagenda ja maahanmuuton vastustaminen liitettiin unkarilaisuuden puolustustaisteluun, jossa historiallisia vertailukohtia tarjosivat esimerkiksi 1200-luvulla mongolien ja 1500-luvulla tapahtuneet osmanien valtakunnan hyökkäykset.
Timo Miettinen: Demokratian aika. 272 sivua. Teos-kustantamo.
